perjantai 12. syyskuuta 2014

Häät ja venetsialaiset


Nyt on häistä taas sen verran aikaa, että uskalsin katsella niistä kuvia läpi. Mulla on aina heti kaikenlaisten tapahtumien jälkeen etten pysty käymään kuvasaldoani läpi, varsinkin kun yleensä olen aika ahkera kuvaaja. Kamera ottaa videoo melkein aina mun kuvatessa ja videot jaksan katsella, mutta kuvien kääntäminen ja huomaaminen, että monet niistä on heilahtaneita on kauheen rankkaa puuhaa. 

Nyt kuitenkin jaksoin katsella josko bileistä olis löytynyt jotain käyttökelpoisia kuvia. En toki jaksanut silti vieläkään kaikkia kääntää. Pitää tehdä se ennen seuraavaa Kihniön reissua, kun pitänee viedä kuvat myös onnelliselle avioparille.


Ainuttakaan yksittäistä kuvaa musta ei löytynyt, joten näin valaistakseni, että häissä olin kaason ominaisuudessa rajasin yhdestä yhteiskuvasta muut pois. Siinähän minä vedin oikein hyvällä ilmeellä. Toivon ettei kaikkien muidenkin kuvat näyttäneet tuolta. Hirveästi en ehtinyt itseeni panostamaan. Hiukset heitin ponnarille ja pyöräytettiin letti sen ympärille ja Koruna toimi Glitterin alesta ostetut sulkakorvikset. Ne oli olleet kuulemma hyvän näköiset, kun mä viipotin kiireissäni menemään. Mekonhan esittelin jo aikaisemmin täällä. Hyvin peitti bolero selkämakkarat :)


Hääjuhla itsessään meni mielestäni todella hyvin ja ilman suurempia kommelluksia. Todellisen suosion sai hääbingo ja todella monet vieraat yrittivät saada mm. kaasoja juoksemaan tai sitten he kävivät tallomassa morsiamen mekon päälle. Onneksi jätettiin mekkoon vähän laahusta! Mekon kanssa kuitenkin oli ongelmia, kun muoviluut eivät jaksaneetkaan kannatella pitkää aikaa morsiamen rintavarustusta. Onneksi oli olkaimet ensiapuna, mutta kyllä pisti silti ärsyttämään. Harmittaa morsiamen puolesta, että tarvitsi pelätä vilautteluvaaraa. Onneksi mukana oli kuitenkin villatakki, joten suurimmilta vilautteluriskeiltä selvittiin sen avulla ja päiväkin oli aika viileä, joten turhan kuumakaan villatakki päällä ei varmasti tullut. 

Hääleikit toimivat kyseisellä hääporukalla oikein hyvin. Jotain extraa juontoihin olisi toki saanut olla ja aikataulutusta olisi voinut miettiä paremmin, mutta fiiliksen mukaan mentiin. Kaikki leikit tuli leikitettyä, mitä ajateltiinkin eli ensimmäisenä tutustumisleikkiä ja sitten ilmapallojen poksauttelua, anoppien taistoa, kameran kierrätystä (yleensä tehdään paketilla, mutta me haluttiin pistää vieraat kuvaileen toisiaan). 

Ruuastakin on pakko mainita, että se oli todella hyvää. Possua en itse syönyt, kun en siitä oikein välitä, mutta rakastan kasvisgratiinia!! Jälkkäripöydän makaronsit olivat tosi herkkuja, mutta vaikka kaikilla bloggaajilla niistä on aina kuvia niin minä huonona bloggaajana pistin ne vaan onnessani poskeeni.


Hääillan kruunasi kaunis ilotulitus, josta saatiin nauttia musiikin kera. Sain siitä yllättävän hyviä kuviakin. Ulkona rappusilla värikkäät pilkut olivat ihania PartyLiten sähkökynttilöitä. Juhlapaikan pöytäkoristeina toimi muutenkin kaikenlaisia erilaisia PartyLiten kynttiläjuttuja, koska morsian niitä myy. Hyvin toimi, vaikka joka pöydässä olikin erilainen pöytäkoriste! Harmi etten tyhmänä ole niistäkään ottanut kuvia. Enkä edes hääkarkeista, jotka olivat lakupiippuja.

Illalla bileissä morsian hyvästeli vanhan sukunimensa ja lähetti sen kirjoittamansa pienen kirjeen kera taivaalle juhlaväen hurratessa. Sitten laulettiin karaokea ja kahdentoista jälkeen vanhukset (kuten me), lähdettiin nukkumaan ja nuoriso jäi vielä bilettämään.