Cuscosta Punoon

Noin! Vihdoinkin löysin taas muuton jäljiltä mun ulkoisen kovalevyn ja valokuvat. Harmi vaan, että mun matkapäiväkirja reissun ajalta on jossain hukassa. Hitto... Se on kyllä pakko löytää! Onneksi tähän postaukseen ei kaivattu niin paljon nippelitietoa hinnoista tms. mikä nyt jotakuta saattaa kiinnostaa. 

Cuscossa suunnattiin oikeestaan suoraan linja-autoasemalle ja sieltä koitettiin vaan etsiä joku matkatoimisto, joka mainosti matkoja Punoon. Melkein kaikillahan niitä oli, mutta paikka oli löydettävä vielä samalle illalle yöbussiin. Jotenkin randomilla valittiin bussi ja ostettiin lippu. Bussin lähtöön oli vielä monta tuntia aikaa ja etsittiin lähistöltä joku kämänen ruokapaikkakin, joka näytti just sellaselta, että sieltä kanasta saa salmonellan varmasti. Syötiin silti hyvällä ruokahalulla vaikka tilaaminen oli vähän haastavaa, kun ne ei meinannu ymmärtää mun espanjaa ja mä en ymmärtänyt niiden ravintolan konseptia. Onnistuin kuitenkin saamaan pöytään kokonaisen kanan paistettuna ja ranut. Meille ei ollut mitään majapaikkaa varattuna Punossakaan, mutta ei jaksettu stressata siitä vaan oltiin ilosia, että edes päästiin heti Cuscosta jatkamaan. Mulla oli hyvin vielä mielessä Cuscossa tullut vuoristotauti ja en halunnut sitä uudestaan. Tosin tällä kertaa ei mitään oireita enää ilmennyt.

Hienosti piilotin tästä bussilipusta Paintilla mun henkilötietoja. Bussimatka Cusco Puno maksoi 50 Solesia eli se oli halpa!

Yöbussin mukavuudet! (tähän sydänsilmänen emoji) Leveät penkit, musiikkia, leffaa ja oma rauha verhoilla. Tykkäsin!

En nyt näin ulkomuistista tietä oltiinko Punossa 6 vai 8 aikaan aamulla. Johonkin sellaseen aikaan. Oltiin tosi väsyneitä ja ihan pihalla. Heti bussiasemalla joku vanhempi mies taksikuski halusi huijata meille kyydin keskustaan, hänen tutun hostelliin ja vielä liput Titicaca järvelle retkelle. Olin sitä mieltä, että ihan sama otetaan kaikki, kunhan päästään nopeesti hostelliin lepäämään. Saatiin heti sisään päästyämme huone. Aamiaisen alkamiseen oli vielä aikaa, joten levättiin hetki, kunnes hostellin työntekijä tuli hakemaan meidät aamiaiselle, joka oli valmistettukin vain meitä varten. Perus leipää, voita, teetä ja papaija fruitie, joka maistu mun mielestä kauheen pahalle. Ei silti kehdattu jättää mitään syömättä, kun se oli vain meitä varten valmistettu! Tän jälkeen vielä makoiltiin hetki kolkossa, mutta isossa huoneessa ja sitten lähdettiin katseleen olisko Punon keskustalla meille mitään annettavaa. Ei tiedetty paikasta oikein mitään.

Meidän isossa hostellihuoneessa oli kolme sänkyä, mutta huone oli silti vain meidän kahden käytössä.

Punon keskustasta, ei näytä jotenki siltä, että toi paikka olis todellinen, mutta illalla sielä hengas paljo väkeä!

Kauppakatu oli tosi kiva ja yllättävän siisti!

Hengailtiin puistossa paikallisten papparaisten kanssa..

Tuo kotka on ilmeisesti joku nähtävyys, ei jaksettu kävellä noita rappuja ylös vaikka maisema olis voinu olla aika jees!

Armeijan joku esittäytyminen, kukaan ei oikeen marssinut tahtiin, mutta ainakin ne yritti

Keskustasta ei aamulla oikeen saanut mitään irti. Sielä ei ollut oikeen mikään paikka auki ja turisti-infossa meille neuvottiin, että ainut tapahtuma koko päivänä oli armeijan esittäytyminen. Parasta siinä oli sotilaskoira, muuten esitys oli vaisu varsinkin kun ei ymmärretty miksi ne sielä patsasteli ja marssi. Ostettiin jätskit ja jäätiin seuraamaan tapahtumaa. Ei kuitenkaan ihan kauheen kauaa viihdytty, eikä se kauaa kestänytkään niin lähdettiin käveleen Titicaca järven rantaan. Sielä kierreltiin myös ilman mitään suunnitelmaa, joka oli päivän tavoitekkin. Rentoa hengailua ja kaupungin kiertelyä. Seuraavalle aamulle oli varattuna se retki Titicaca järvelle ja kelluville saarille.

Paikallisten mopokulkupelejä, jotka toimi myös vähän kuin taksina ja keltanen kupla!

Vähän siistimpiä sähkötöitä kuin Riossa

Torilla tavataan! Tuola myytiin lähinnä ruokaa niin ei jääty kiertelemään.

Rannassa vuokrattiin polkuveneitä, jotka oli turistien suosiossa.

Villejä marsuja! Näitä odotinkin näkeväni, ihme ettei ne olleet joutunu jo jonkun paikallisen kokin soppaan.

Jokin juhlavene, jota paikalliset turisteille esitteli.

He olivat niin söpö nuoripari.

Piti tilata pieni Fish & Chips tyyppinen ratkasu ja tilattiin molemmille kokonaiset kalat ja mustia perunoita.

Turistikrääsäkauppoja oli vaikka kuinka, mutta harvat niistä oli auki. Ei tainnut ihan helmikuussa olla sesonki.

Poispäin ei jaksettu kävellä vaan otettiin pyöräkyyti. Säälin sitä kuskia, joka pyöräili pienessä ylämäessä me painona!

Vähä sai pelätä oman kirjan puolesta, kun lapset leikki niin innokkaasti vaahtosotaa

Ilta vietettiin paikallisten seurassa aukiolla, jolla käytiin myös aamulla.

Illaksi onnistuttiin valitsemaan rafla, jossa taas ei pahemmin ollut muita. Mä sain sielä parasta ruokaa koko reissulla. Jotain kermasta kanamössöä. Miljöö oli taas kyllä epäilyttävä ja äänet vaikutti siltä et ne tappo sen kanan siä takapihalla.

Mikan ruoka se vasta epäilyttävältä näyttikin! Siinä oli paikallista makkaraa, banaania, jotain leikettää, munaa, riisiä ja tottakai ranuja. Siä tarjottiin aina riisiä sekä ranuja samalla aterialla!

Ostettiin myös vähän täytettä mun matkamuistohyllylle. Nää ei muistaakseni ollu kauheen halpoja missään.

Varmaan luulen, että seuraavankin postauksen joudun selviään ilman päiväkirjan muistitukea. Harmittaa!

Peru: Machu Picchu ja muut sen ympärillä

Perun maaperälle ensimmäinen kosketus oli lentokentällä Limassa. Sielä kuitenkin vaan vaihdettiin konetta ja lennettiin suoraan Cuscoon mistä oli tarkotus heti seuraavana päivänä ottaa suunnaksi Aquas Calientes, josta pääsee helposti Machu Picchulle. Cuskossa taksikuski huijas meiltä 40 solesia matkasta hostellille, mutta väliäkös tuolla. Oikee hinta olis ollut kai jotain lähempänä 10 solesia.

Cuscon keskustassa kierrettii pikkunen rinki, kun käytiin syömässä ja apteekissa.

Hostelli oli Imperian Back Packers ja olin sen etukäteen varannut hotels.comin kautta. En kyllä voi millään tasolla suositella paikkaa. Sielä ei kukaan puhunut englantia, joten oli kiva heti ekana päivänä alkaa mun huonolla espanjalla yrittää selittää, että ollaan varattu huone ja hinnan piti olla tämä. Saatiin kuitenkin 4 hengen huone, jossa majoituttiin silti kahdestaan ja huoneessa oli kylppärikin. Patjat oli maailman huonoimmat ja sielä oli kylmä.

Rikki mennyt matkustaja keräämässä voimiaan tulevaa varten.

Muhun iski heti parin tunnin oleskelun jälkeen vuoristotauti oikeen kunnolla. Oli paha olo ja nukutti. Mä sitten missasin oikeestaan sen ekan illan ja heti syömisen jälkeen menin nukkuun. Mika joutui yksin metsästään meille bussia Ollantaytamboon ja sieltä junalippuja Aguas Calientesiin. Se kävi vaan kolme kertaa konsultoimassa mun kanssa asiasta, kun musta ei ollut liikkumaan mihinkään. Onneksi lähin matkatoimisto oli hostellista varmaan n. 100m päässä ja sielä puhuttiin englantakin. Hostellissa ei edes meidän sieltä lähtiessä ymmärretty et oltiin oltu sielä yötä, eikä oltu vielä edes maksettu. Kirjoitin sitten hostellikirjaan, varaustietojani ja annoin rahaa ja kirjoitin senkin varmuudeksi varauskirjaan. Ei onneksi kuultu hostellista enää, ja tosiaan en suosittele!

Bussi haki meidät hostellin edestä aamulla 4.45, edellisenä iltana oltiin onneksi heti ostettu koka karkkeja ja niitä popsiessa mun olo oli parantunut ja vuoristotautikin alko helpottaan. Onneksi kuitenkin siirryttiin vähän matalammalle. Cusco on n. 3,4km korkeudella ja Aguas Calientes vaan 2km korkeudessa, joten perillä pysty taas hengittään paremmin!

Peru Railin juna, tolla me ei menty, vaan siis Inca Raililla. Kattoikkunoita lukuunottamatta ei pahemmin mitään eroa.

Bussikyyti kahdelle oli maksanut 40 ja junaliput Inca Raililla 169$ (sielä oli kaks eri junayhtiöö). Junaliput oli kyllä sikahintaiset, mutta toinen vaihtoehto olis ollu monen päivän patikointi, joka myöskin olis maksanut. Junaa odotellessa päästiin ostaan voileipää ja jotain snäksiä matkalle. Matka Ollantaytamboon kesti n. 1,5h ja junamatka Aguas Calientesiin 1h 40min. Matkalla oli tosi kivoja maisemia ja myös hintaan kuuluva (sai ollakki siihen hintaan!) juomatarjoilu. Join kokateetä, jonka kyllä uskon myös vielä kohentaneen mun oloa. (Nää koka tuotteethan ei sitten ole mitään huumetta!)

Ensimmäisiä raunioita, joita näkyi matkan varrella.

Onnellinen ja väsynyt matkaaja Aguas Calientesissä. 

Koko kylä oli oikeestaan yhtä mäkeä. Meidän hotelli oli ihan kosken rannalla ja se oli kyllä hyvä valinta.

Shoppailumahdollisuudet oli oikeestaan painottunu turistikrääsään. Hinnatki aika korkeet.

Meidän hotellin edestä meni juna. Ei kuitenkaan se joka toi ihmisiä vaan tavarajuna joka kulki harvoin ja tosi hitaasti.

Kaksi yötä vietettiin Aguas Calientesissä. Valitsin hotellin netistä etukäteen ja olin kyllä todella tyytyväinen valintaani. Casa Andina Classic Machu Picchu oli tosi tasokas hotelli ja aivan hintansa arvonen. Sieltä sai teetä koko päivän ilmaisena ja aluksi saatiin huone ilman ikkunoita, mutta toiseksi yöksi me päästiin siirtyyn huoneeseen näköalalla koskelle. Pesulapalveluita ei kuitenkaan hotellilla käytetty vaan kierreltiin kylässä etsimässä sellasia. Jostain löydettiin pesula, jossa maksoi 10solesia per kilo ja pesetettiin kaks satsia pyykkiä sielä. Harmi vaan, että toisella kerralla yks mun mekko jäi sinne ja tajusin sen vasta, kun oltiin tuolta jo lähdetty, olis pitänyt olla tarkempi...

Aguas Calientesissä pääsis myös lilluun kuumissa lähteissä, mutta meidän reissusuunnitelmaan kuulu sellasten koittaminen myöhemmin niin jätettiin väliin. Tutkimuksista päätellen tuola kuumien lähteiden kylpylässä on paljo väkee pienes altaas ja vesi kai haiseekin. En tiedä sitten miten on todellisuus. (voi vinkata jos joku tietää!) Eka päivä siis vaan hengailtiin ja toisena päivänä otettiin bussi ylös kohti Machu Picchua Edestakaiset matkat maksoi 83 solesia ja sanoisin, että ne kannattaa ottaa varsinkin jos meinaa vielä sielä ylempänä lähteä kiipeileen.

Näköala oli hyvin sumuinen. Paljon ei ehtinyt edes katseleen kun kiiruhdettiin kohti porttia josta pääsi jatkaan ylöspäin.

Aamu, kun me lähdettiin ylös oli sateinen ja sumuinen. Just meidän tuuria, mutta eipähä tullu hiki! Meidän oli tarkotus lähteä 6.00 bussilla, mutta jonot oli pitkät ja päädyttiin 6.15 bussiin. Me oltiin hyvissä ajoin etukäteen ostettu netistä liput Machu Picchulle ja Huyana Picchun ekaan ryhmään (täältä). En tosiaan ollut ymmärtänyt mitä oltiin ostettu ennen kuin perillä ja en ihan sieläkään. Meidän lipussa oli tiukka aika 7-8, kun portilla piti olla ja opasteet ei ollu tosiaan hyviä ja koitettii vaan seurata muita, jotka näytti myös kiirehtivän. Se kannatti! Kiipeemään lähdettiin 7.15 ja Wayna Picchulle arvioitu kiipeemisaika oli 2 tuntia. Missään vaiheessa matkaa ei ollut mitään infoa, kuinka pitkällä olet ja Huyana Picchukin muuttui matkalla Wayna Picchuksi, en tiedä mihin meidän piti mennä, mutta Waynalle mentiin ja ylös asti. Nyt kiitän sateista säätä, koska jos olisin nähnyt minne me lähdettiin kipuaan niin en varmasti olisi lähtenyt kun sumussakin jo alkumatkasta aloin epäröimään.

Reitin ainut kunnon opaste.

Tämän alamäen jälkeen epäröin hiukan viitsiikö oikeasti ylös asti lähteä tollaisella kelillä.

Reitti oli hmm... mielenkiintoinen, jyrkkä, epämiellyttävä, uuvuttava, kauhea, pilven sisällä kavutessa.

Maisema. En varmaan olisi tosiaan uskaltanut mennä ylöspäin jos olisin nähnyt jotain tätä enempää.

Olin vahvasti sitä mieltä, kun ylös päästiin, etten halua kiertää koko reittiä. Harmi vain, että kun kiertään lähti niin oli kiellettyä lähteä takaisinpäin. Oltais kai siitä ekalta tasanteelta voitu vielä palatakkin, mutta sielä täytyi yhdessä kohtaa meneen pienen luolan läpi ja siitä ei ainakaan saanut kulkea molempiin suuntiin. Alko vähän jo helpottaan tuossa vaiheessa kiipeemisestä johtunut turhautuminenkin niin kyllä sitä ylhäälläkin hyvin jaksoi kiertää, kun sielä sitä kapuamista ei ollut enää niin pahasti. Mua alko jo ylös kiipeemisen puolessa välissä pissattaan. Mihkää puskaan en kehdannu tai uskaltanut mennä ja alaskin täytyi vielä päästä. Harmittaa vähän etten menny tuola puskaan, olis ollu varmaan ihan hyvä mä oon ainut joka -leikissä.

Ehkä parhaat ja vähiten pelottavat portaat koko paikassa!

Maisemaa

Tässä on polku. Selkeästi. Huomaatteko? Vähä jänskätti, onneksi ei ollut paha tuuli!

Ei kannattanut tippua. Joki pilkisti alhaalta eikä se auttanut yhtään mun pelkotiloihin.

Noi japsi turistit oli hulluja kun ne vaan lampsi noita rappuja pitämättä mistään kiinni. Ne on viä jyrkemmät ku näyttää!

Mä menin alas pyllymäkeä. Enkä onneksi ollut ainut. Pelotti ja pahasti, en koskaan oo ollu mikää rappusten ystävä.

Laseista näkee, et oli myös vähä märkää. Koko ajan ku oltiin tuola ylhäällä sato ihan kivasti. 

Machu Picchun kylä vilkkui välillä pilvien raosta. 

Tässä vaiheessa olin jo super tyytyväinen, et mentiin ylös ja että olin ylittänyt itseni. Vaikka silti pelotti!

Tuli tuolla sellanen tarrautumisentunne, kun joka paikas vaan huimas.

Alas tullessa alkoi maisematkin vähän aukeneen. Tosin eihän ne kuvasta aukene sillä tavalla kuin sielä.

Kun oltiin päästy jo melkein alas alko Machu Picchun kyläkin jo näkymään kunnolla ja pilviverho siirtymään.

Maisemat oli kyllä ilman kiipeemistäkin huikeat!

Perus poseeraus? Otettiin mallia niistä, jotka otti tän kuvan meistä. 

Oli muute aika vaikee yrittää saada ees jotain kuvaa missä ei olis ollut ketään ihmistä!

Täällä ei enää huimannut. Jos olis kaatunut ja tippunut olis menny vaan seuraavalle tasanteelle, johon oli vaan n. 2m.

Minä parin muun turistin joukossa. Ton takia tonne ei pääse ku tietty määrä väkeä päivässä.

En jaksanut enää Machu Picchulla keskittyä niin paljon, että tietäisin esim. että mikä talo tässäkin kuvassa on.

Hyvät polut, tykkäsin!

Consseilla tosiaan kiipesin. Harmittaa ettei Mika kertonu noiden ihmisten ilmestyneen myös kuvaan.

Minä istuskelemassa muiden mummujen kanssa odotuspaikalla poislähtiessä.

Sellaset kokemukset, mutta siis Machu Picchusta tai siis lähinnä Wayna Picchusta, jossa vielä jaksoin keskittyä asioihin. Sieltä alas tuleminenkin verotti voimia aika paljon ja lihaksia alkoi särkemään. En tosiaan ollut ajatellut tekeväni elämäni rankinta urheilusuoritusta tuona päivänä! Machu Picchun korkeus on 2430m ja Wayna Picchun 2720m, niin kyllä me sellanen 300m kavuttiin rinnettä ylöspäinkin. Se pissanhätä oli jo tosi kova, kun päästiin alas ja nälkäkin alkoi vaivaamaan. Me oltiin uskottu sääntöjä eikä oltu viety mitään eväitä. (kokakarkkeja ja vettä lukuunottamatta) mukaamme. Olis pitänyt ottaa jotku sämpylät! Mä jaksoin kierrellä Machu Picchulla vielä sen verran, että löysin exit kyltit ja aloin suuntaan kohti poismenoa. Sekään ei ollut mikään ihan lyhyin reitti, mutta rappuset oli superisti parempia eikä enää pelottanut! Mika kierteli vielä vähän kauemmin ja mä jäin odotteleen sitä muiden huonojalkaisten mummujen kanssa odotuspaikalle.

Seuraavissa kuvissa tosiaan melkein näkee sen kohdan minne kiivettiin. Se tosin on tuola pilvessä vieläkin piilossa. Tohon vuodenaikaan (helmikuu) melkein suosittelisin siis valitseen sen toisen lähdön tonne kiipeemiseen niin vois saada paremmat maisemat. Tosin alas tulevat turistit myös kertovat sulle matkan pituudesta ja se vois tuntua sillai vieläkin pidemmältä. Pelkkä Machu Picchunkin näkeminen on kyllä jo paljon, joten pakkohan kiipeemään ei ole lähteä. Itse en varmaan toista kertaa menisi tai sitten koittaisin Machu Picchu Mountainia tai oikeestaan vain Sun Gatelle menoa, minne ei mun ymmärtääkseni tarvi ostaa edes erillistä lippua!

Tyytyväisenä näihin maisemiin. Koko ajan sää parani!

Hyvin väsyneet turistit ja takana melkein näkyy vuori, joka vallotettiin. HUH!

Alas päästyämme vaihdettiin hotellissa maisemahuoneeseen. Kosken pauhu ei kuulunut pahemmin, kun ikkunan sulki!

Koska kiivettiin vuorelle aamulla niin päivä oikeestaan loikoiltiin ja kerättiin itteemme. Käytiin meidän hotellin raflassa syömässä ja sielä hyvän pihviannoksen sai 50 solesilla. Kaduilla muuten sellanen hamppari-ateria maksoi 15 solesia monessa paikassa. Koska meillä oli vielä illalla aikaa vähän verrytellä lähdettii vielä kylään kävelylle. Lihakset veti kyllä aikamoiseen täysjumiin ja vaikka otettiin kylällä hieronnat (50 solesi/2hlö) niin se ei paljoa auttanut. Tosin mä olin pettynyt ettei hierontaan kuulunut reisien hieromista. Pieni iltakävely oli silti hyväksi kiipeemisen jälkeen ja seuraavat kolme päivää kyllä huomas tehneensä jotain. Kunnon teräspakara treeni! Samalla kävellessämme käytiin ostamassa myös seuraavaksi päiväksi junaliput takaisin Ollantaytamboon ja nyt vertailtiin hintojakin. Peru Rail oli vähän halvempi 83soles/per pää ja ostettiin sieltä liput. 

Tässä kuvassa on kolibri. En enää itsekkään vaan muista, että missä xD Aika heilahtanut epäilen sen kuitenkin olevan.

Parit Pisco Sourit, jotka on nykyään Australian Master Cheffin mukaan muotidrinksuja. Neljä kahden hinnalla!

Junaa-aseman edustalla. Asema oli muuten markkina-alueen keskellä.

Ollantaytambon juna-aseman edustalla oli pikkasen säpinää ja kyydin tyrkyttäjiäkin riitti ihan kivasti.

Ei tiedetty vielä miten päästäis bussilla takasin Cuscoon tai sieltä eteenpäin, mutta mulla oli vahva usko, että vaan sieltä jonku minibussin nappaamalla päästäis paljo halvemmalla takasin, ku mitä makso matkat tullessa. Niinhän se oli, että minibussi takaisin maksoi vaan 10 solesia/ per pää, eli puolet vähemmän kuin tullessa. Vielä enemmän kilpailuttamalla tosin olis voinut saada vieläkin halvemmalla, mutta toi kelpas mulle ja päästiin tosi nopeesti lähteen heti junan saavuttua perille.

Ollantaytambossakin on omat raunionsa, siitä en tiedä maksaako sinne meneminen jotain.

Maisemat matkalla Cuscoon oli uskomattoman kauniita

Kaikki nää kuvathan oon ottanut liikkuvasta autosta, joten tarkkuus on sitä luokkaa.

Värejäkään ei ole muokattu yhtään. Tonne mökkiin olis voinu muuttaa.

Sellainen reissu meillä oli Machu Picchulle. Kyllä kannatti, vaikka aivan rikki olinkin!