Helou! Oon aina ulkomailla aluksi täysin hukassa vaatteiden kanssa, jotka miellä omaan tyyliini. Täälläkin oli aluksi aikan liian kuuma näyttää omalta itseltäni, joten ei paljon tehnyt mieli kuvailla edes asuja, mutta nyt lämpötila on laskenut pääosin +20-25 asteeseen ja mun tyyli pääsee taas valloilleen! En sanoisi siis, että mulla mitenkään erityisen erikoinen tyyli olisi, mutta kun kauppohin on tulleet täällä "talvi" vaatteet niin mäkin rakastun sielä esimerkiksi kenkiin kahta kauheemmin!
Nyt siis ollaan tosiaan budjetin ylittämisen rajoilla taas, koska ostin nilkkurit, jotka vain huusi mun nimee niitteineen kaupassa ja ei ne oikeesti maksanut kuin 170NAM$ eli joku 15€, mutta silti! Kaiken lisäksi ne tuntuu ihanilta jaloissa. Ihan kun mun kengät kotona! Ne saa mut sitä paitsi hymyileen aina kun vedän ne jalkaan.
 |
| Mekko, Kengät, Vyö JET (uus halpis lempparikauppa!) Laukku JayJay:stä Ausseista, Liivitoppi GT |
Se on jännä vain miten jotkut asiat kuten kengät voivat saada ihmisen tuntemaan olonsa kotoisaksi. Kimmo vähän naureskelee täällä mun pitsipöksyille myös, mutta ne on kyllä jääneet niin pysyvästi kuin olla ja voi mun tyyliini, koska täälläkin on kuuma eikä pelkkä talkki auta pitkäksikään aikaa reisien yhteen hitsaamiseen. Pitäisi olla pienemmät reidet, joita mulla ei varmaan oo koskaan ollut tai tule oleen jos aikoisin luopua pitsishortseistani! Sitä paitsi mun mielestä ne tuo hauskaa vivahdetta asuun, kun ne pilkistää hameen alta. Tosin varmaan neki jakaa mielipiteet viha-rakkaus periaatteella. Multa ne saa rakkautta ajatteli muut mitä vain <3
 |
| Sulkapanta GT, uudet harmaat pitsishortsit jostain Windhoekin pikkukaupasta. (pitää ostaa vielä toisetki, ku makso 5€) |
Eilen mentiin teatteriin katsoon Mama Mia:n viimeinen harjoitusesitys ja se tottahan toki saatiin ilmaisena. Musikaali oli todella ihana, oikeastaan täysin ABBA:n laulujen vuoksi, joita lauleskelin hiljaa mukana, ja Afrikkalainen teatterikulttuuri on pikkasen eri kuin Suomessa! Täällä kaikki kiljuu ja huutaa silloin kun me suomalaiset vaan taputetaan ja jotku saattaa huudella esityksen väliinkin jotain rohkaisua roolihenkilöille. Jouduin kerran jopa peittään korvani, kun täällä yliopistossa opiskelevat riehaantuivat kiljumaan ja huutamaan kun heidän kuoron ohjaajansa saapui näyttelijän ominaisuudessa lavalle. Huh sitä meteliä!
Voisin yrittää pyytää Anniinaa kuvaileen mun asujani useammin, josko sitä alkais pikkuhiljaa kirimään näissä kirjottamisissa niin kotiin paluu ei tuntuis niin oudolta. Tosin en tiedä vielä palaanko mitenkään jokapäivä kirjottamiseen vai jääkö tää viikko/viikonloppu blogiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti