perjantai 25. marraskuuta 2011

Estonia


Muumimusiikkia 6 Nipsun gramofoni

Taas matkaa enimmäkseen kuvien muodossa. Voitin siis kulttuurimatkan Tallinnaan isälle radio 957:n kilpailussa, mutta isä ei jaksanutkaan lähteä sinne vain päiväksi, joten sain Jeminan mukaani. Lähdettiin matkaan ihan aamusta ajamaan Tampereelta Helsinkiin. Navigaattorin avulla suunnistettiin länsisatamaan ja pistettiin auto parkkiin. koko päivän parkkeeraus maksoi vain 20€ ja sen pystyi maksamaan pankkikortillakin, mikä oli tosi kiva. Laivamatka Tallinnaan kestää pari tuntia ja siinä suunniteltiin päivän toimintoja.


Ensimmäisenä oli tiedossa Hop on/off bussi, jossa meinattiin istua kaikki kolme eri reittiä hyppäämättä pois. Näin talviaikaan busseja kulkee vain kahdesti päivässä per reitti, niin ei ole kauheesti järkeäkään hypätä pois jos aikoo päästä ilman taksia keskustaan takaisin.


Fiilikset oli tietenkin hyvät ja Jemina ei ollut ennen ollutkaan ton tapasella kiertoajelulla. Vähän ärsytti, että esimerkiksi linnan kohdalla ainakin suomenkielisen selostuksen takaa kuului jotain miekkojen kolinaa ja rannalla lokkien kirkumista. Olisi voinut jättää vähän vähemmälle ne "erikoistehosteet".


Opittiin vähän kaikenlaista Tallinnasta ja oikeesti suosittelisinkin menemään sinne vähän muunkinlaisille reissuille kuin vain hakemaan sitä ah niin halpaa alkoholia. Opittiin kaikenlaista, vaikka ei Tallinna ole hirveesti erilainen kaupunki kuin mitä Suomessakin on totuttu näkemään.


Tiesittekö, että Tallinna on vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki? Ehkä sen vuoksi sielä on myös niin monta Hop on/off reittiä, vähän kummallistahan se oli lukea karttaa kun kaikkialla muualla (Pariisi ja Melbourne) missä olen tollasia busseja käyttänyt on vain yksi reitti valittavissa.


Kauniita paikkojahan tuola on ja harmittikin vähä, että lähdettiin matkalle näin myöhään syksystä, koska Tallinnahan on todella kaunis kaupunki kesäisin ja sielä on todella paljon vanhoja kauniita rakennuksia nähtävänä. Olisi ollut mukava päästä tuonkin linnan alueelle käveleskelemään.


Saatiin hyvät naurut kun bussi joutui odottamaan kun toi mummo kävelee tien yli mistä haluaa, tuola ei muutenkaan tainnut olla liikennesäännöt ihan niin justiinsa, koska bussikin ajoi ainakin kolmesti päin punaisia!


Toisella kierroksella meitä alkoi jo pikkasen kyllästyttään ja oli kauhee pissanhätäkin jo, niin päätettiin jättää se kolmas väliin. Sielä ei olisi ollutkaan mitään meitä niin kiinnostavaa, kun eläintarhaankaan ei oltaisi poikettu.En ollut ennen edes tiennyt, että Tallinnassa on eläintarha! Sinnekkin täytyy joskus lähteä.


Tolle mainokselle sain repeillä myös ihan sikana, sehän näyttää perus optikon näöntarkastus jutulta, mutta kirjaimet onkin ihan mahtavassa järjestksessä! OMG, WFT, STFU jne....


Katoton kirkko olis ollu mun mielestä tosi kiva paikka pysähtyäkkin vähän ihmettelemään noita raunioita ja otteleen parempiakin kuvia, mutta minkäs teet. Ehkä joskus vielä pääsen tonnekkin uudestaan ihmettelemään.


Eksyttiin Vapianoon syömään, minne tuli myös joukko suomalaisia miehiä. Ei voisi kyllä enempää joskus hävettää, kun miehille ei käynytkään ravintola, jossa joudut menemään itse kokeilta tilaamaan ruokasi ja katsomaan kuinka se paistetaan. Kaikki pitäisi ilmeisesti aina tuoda suoraan nenän eteen.


Syömisen jälkeen alettiin shoppailemaan ja sen tuloksista kerroinkin jo. Tallinnassa päiväseltään käynti oli kyllä uuvuttavaa, mutta jos muuten hengailisi Helsingissä niin se on kyllä äärimmäisen helppoa! Muutenkin Tampereeltakin on helpompaa mennä Viroon kuin esimerkiksi Rovaniemelle! (tuli muuten käytyä Rollossakin viime viikonloppuna) Hassua on myös, että koulussa olen oppinut, että matka on yli vuorokauden ja enintään vuoden kestävä. Eli periaatteessa me ei edes oltu matkalla, kun käytiin Suomen rajojen ulkopuolella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti