Vetäisin päälleni vanhan valmistujaismekkoni, joka mulla oli päällä, kun valmistuin amiksesta. Se oli mulle oikeestaan pieni jo silloin, koska olin ommellut sen talvella ja keväällä lihonut. Käytin sitä kuitenkin koululla ja heitin päälle boleron ettei ruma selkääni muodostunut persvako näkynyt.
Koitin mekkoa tässä yksi päivä ajatuksena laittaa se kuun lopussa oleviin häihin. Se kiristi niin törkeän rumat läskimöykyrät selkääni, etten todellakaan voisi mekkoa käyttää. Lisäks mekon edestäkin näki miten mun maha pursusi korsetin alaosasta ylitse. Ei hyvä. Päätin tehdä mekkoon uuden takakappaleen, koska korsetin pieni suurennus ei ole kova homma.
Tulinkin sitten toisiin aatoksiin ja päätin ommella jo olemassa olevaan korsetin lärpäkkeeseen (en tiedä onko tuolla kohdalla oikeeta nimeä, mutta se kuitenkin, joka tulee nyörityksen ja selän väliin). Tuota punaista kangasta mulla ei enää ollut enkä jaksanut kangaskauppaankaan juosta. Samaa morsiussatiinia löytyi kuitenkin mustana ja sen jämäpala sai kelvata. Sain tehtyä ihan kohtuullisen suuren suurennuksen, vaikkakin alaosaa myöden alkoikin kangas loppumaan hiukan kesken, mutta se ei käytössä vaikuta mitään.
Mustan pieni vilahdus nyörityksen takaa kulmasta näytti kuitenkin typerältä ja aloin etsimään siihen jotain mustaa pitsiä, jolla voisin vähän korjata tilannetta ja tehdä lärpäkkeestä sen näköisen, että sen muka kuuluisikin näyttää tuolta. Löysin pitsiä, joka on ennen ollut mun vanhoissa pyöräilyshortseissa ja ompelin sen kiinni. Näin ollen musta osuus menee melkein nyörityksen puoliväliin asti ja nopeasti katsottuna se ei häiritse pahasti silmää.
Edelleenkin ne selkämakkarat häiritsevät, kuten ylimmästä kuvasta näkee. Täytynee edelleenkin käyttää bolerokikkaa juhlissa, koska en vaan millään ehdi noita läskejä polttaan viikossa. Tän mekon suurennuksen tehtyäni ja luettuani iltasanomista, että nuudelit ovat pahasta (rakastan nuudeleita) ymmärsin, että olen antanut taas itseni lipsua reippailusta liikaa. Yhden illan tätä surtuani päädyin siihen, ettei asiaan voi vaikuttaa kukaan muu kuin minä ja päätin pistää itselleni pienen haasteen pystyyn. Aion kävellä aina kun olen kotona eli ainakin vähintään 3 kertaa viikossa (mieluiten enemmän) lukonmäen ylös. Tykkään lenkkeilystä aamulla ja pelkän mäen ylös ja alas kävelemiseen menee puolisen tuntia, joten se on ihan hyvän pituinenkin lenkki. Nyt saa taas alkaa kroppa kiinteytyyn, koska ei tollasta selkää jaksa kukaan katsella. Lisäksi pitäis taas vähän tarkkailla tota ruokavalioo. Millekkään dietille en ala, mutta josko pari pullaa tms. viikossa vähemmän tekis hyvää.
Jos reippailusta taas palaisin aiheeseen eli siihen mekkooni ja sen muokkaamiseen niin hyvänä yhdistävänä tekijänä mustalle ja punaiselle toimivat nämä myöskin vanhat valmistujaiskenkäni, jotka ostin 2010 Puolan matkalta. Nehän näyttää ton mekon takaosan pitsin kanssa niin kuin ne olisi oikeesti suunniteltu yhteen. Nyt vielä voisin tehtailla samantyyliset kynnet ja meikin. Mulla taitaa mennä hieman överiksi tää mustapunaisuus, mutta haittaaks se?
Teen sitten häistä omaa postaustaan, kunhan olen selvinnyt sinne asti. Nyt täytyykin lähteä lyhenteleen morsiamen pukua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti