perjantai 10. huhtikuuta 2015

My Day Yesterday


Eilen kuljeskelin heti aamusta Tampereen keskustaan työhaastatteluun. Saa nähdä onko tämä tyttö oman alan töissä kesällä. Jotain ainakin tulee tapahtumaan, sen olen päättänyt! Haastiksen jälkeen mentiin Miiuskan kanssa Pellas Cafeeseen kahvitteleen. Ostin edellisenä iltana Grouponista alennuslappusen, jolla sai 2 kahvia ja leipää 6,9€:lla. Ihan kiva hinta mun mielestä ja leipäkin oli hyvää. Ostin vielä siihen päälle jäälaten ja sen hinta oli vain 2,7€, joten ei sekään ollut paha!

Mekko itse tehty, liehukepaita Barcelonasta, Sukkikset H&M, Kengät ja laukku Namibiasta, Tumput saadut, Huivi saatu

Mä näin muutenkin eilen paljon tuttuja, kun poikkesin Leimuskassa Koskarissa ja siitä menin vielä HareKrishan kanssa Stålbergillä käymään ja käveleskelemään hakemaan Haren tilauksen Finlaysonin myymälästä. Tuntu tosi kivalta käveleskellä pitkästä aikaa Tampereella sillai ettei ollut mikään kiire minnekkään. Siitä sitten kävellessä satuttiin mun bussipysäkille sopivasti vähä ennen bussin tuloa ja mä hipsaisin kotiin. Voi kun voisi vapaapäivät aina olla sellaisia ettei tekemistä olisi paljoo ja voisi vaan hengailla! Tosin aika kalliiksi loppujenlopuksi tollanen kahviloissa ravaaminen ja hengailu tulisi. :D Vaikka Stålbergiltä en mitään ostanutkaan niin en päässyt koskarissa Jungle Juice Barin ohi, vaan oli pakko ostaa mukaan Lion King -niminen juoma, joka oli sairaan hyvää! Se oli jossain alessa, mutta ei siltikään mun mielestä mitenkään halpa. En nyt muista hintaa, mutta uusi rakkausjuoma silti! Toinen uusi rakkausjuoma on Valion uusi sitruunanmakuinen Hörppy. Ihan silkkaa rakkautta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti