keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Viherpeukalo


Innostuin tänä keväänä istuttamaan vähän kasviksia. Oon jo aikaisempinakin vuosina innostunut yrittään pitään hengissä kaupasta otettuja yrttejä, mutta nyt oma piha mahdollistaa paljon laajemman kokeilun. Haluan myös tässä kesän alussa ostaa pienen kasvihuoneen! Aluksi kuitenkin päädyin tälläiseen Strömsö -merkkiseen pienoiskasvihuoneeseen. Hintaa Hongkongissa tolle oli jotain alta 6€. 


Ostettiin myös samaisella Honkkari reissulla siemeniä. Osan siemenistä sain Mikan siskolta. Se muhun tän innostuksen oikeastaan kylvi, kun antoi valmiiksi idätettyjä tomaatinsiemeniä. Mä aijon saada tänä kesänä oman maan tomaattia, kun toi alkukin mulle niin helpoksi tehtiin! Lisäksi Mikan sisko lupasi alkukasvattaa mulle kurkkua!


Siementen kylväminen oli helppoa ja usko oli myös kova, että saisin kaikki kasvamaan. Oli kiva, kun tomaatit näyttivät heti mun pienoiskasvihuoneessa vihreeltä niin ei alkanu tylsistyttään ensimmäisinä päivinä kastelu, kun mitään muuta ei näkynyt. Istutin pari koristekurpitsaa tomaattien viereen ja muualle monihaaraista auringonkukkaa ja persiljaa. Ruohosipulin, salaatin ja porkkanat aijon istuttaa suoraan maahan/purkkiin ulos.


Mä olin aivan varma, että unohtaisin tän kastelun, mutta mitä vielä! Olen joka päivä innoissani ollut kastelemassa mun pikkusta puutarhaani ja sieltä on noussut jo monta auringonkukkaa, persiljaa (pistin sitä vähän liian monta siementä per kohta, kun en lukenut ohjeita. Eikai se haittaa...) ja yksi koristekurpitsakin. Vähän luulen, että noista tyhjistä kohdista ei nousekkaan mitään. Täytyy työntää sinne uudet siemenet...

Tänään muuten pitäisi mennä Särkänniemeen Särkän Märkä tapahtumaan. Märkä todellakin, kun vettä on luvattu törkeesti. Ei varmaan oo kauheesti laitteet auki. Harmillista :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti