Mä en ole koskaan oppinut virkkaamaan. Koulussa sitä ei meille Kihniössä opetettu tai sitten se opetettiin silloin, kun käsityö muuttui valinnaiseksi ja minä menin puu- ja metallikäsitöitä tekemään. Rättikäsityöt ja varsinkin ompelu tuntui aivan liian helpoilta. Jotain ihan perus ketjusilmukoiden tekoa sun muuta opetettiin kyllä jo lapseja ja sormivirkkausta, mutta oikeen hienoja kuvioita ja sen sellaisia en ole koskaan ymmärtänyt. Nyt innostuin, kun Pellas Cafeessa näin mainoksen Pop Up pitsikivivirkkaamosta. Mulla oli sopivasti aamuvuoro ja sain huijattua pari kaveriakin sinne mukaan. Aluksi juotiin siinä vaan kahvia ja sitten rohkaistuttiin menemään kysymään neuvoja. Oltiin kaikki surkeita virkkaajia.
Niin se vain kuitenkin on, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja!! Minä sain siinä parin tunnin istumisen aikana aikaiseksi pienen pitsikiven ja innostuin kyllä niin, että haluaisin tehdä niitä lisääkin. Täytyy vain ostaa virkkuukoukku ja äidillä on piilossa jossain vanhoja kalalankoja joita toivottavasti saan käyttää. Saatiin myös kotiin viemisiksi lisää noita sileitä kiviä, joten harrastuksen jatkamisen luulisi olevan suhteellisen helppoa. Ohjeetkin saatiin ja niitä löytyy varmaan netistäkin kivasti nyt kun opin sellasta vähän jopa lukemaan! Oli kyllä mahtavat opettajat sielä.
Pakko nyt vielä myöntää, että mun pitsikiveen tuli yksi virhe, mutta sain sen aika hyvin piilotettua. Ei kai nyt ekalla kerralla voisikaan ihan täydellistä kiveä virkata! Lissukin muuten tykkäsi tosta kivestä, kun jätin sen sohvalle niin seuraavana aamuna se löytyi suihkun lattialta. Sitten jätin sen pöydälle ja se löytyi lattialta. Tällästä kivaa kivenetsintää meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti