Muuttaminen tuo aina tullessaan ongelmia ja nyt mun eteen tuli yksi henkisesti iso ongelma. Kun koitin nostaa mun ylirakasta pehmoleluani muuttolaatikosta mun sormet meni sen läpi! Olen koko lapsuuteni käyttänyt tuota kissapehmolelua niin paljon, että siitä on lähtenyt karvat irti ja äiti on monesti joutunut täyttämäänkin sen uudestaan, kun vanut on vaan pursunneet ulos enkä ole suostunut luopumaan siitä. Silmätkin ovat vaihtuneet napeiksi kun alkuperäiset ovat irronneet.
Niin rakas kun tuo pieni rähjäinen pehmoeläin on niin en voinut vieläkään luopua siitä. Se on oikeestaan mulle vähä ku sellanen todiste äidin rakkaudesta ja siitä, että kaikki aina järjestyy. Mun pehmokisu on korjattu niin monen monta kertaa ettei siinä ole enää mitään järkeä enkä voinut heittää sitä kylmäverisesti roskiin, kun se hajosi. Kyyneleet silmissä sitten vain etsin jotain kangasta, jolla sen voi korjata ja ompelin kisun kokoon. Luulen, että saan vielä jossain vaiheessa parsia koko kissan tuolla pitsillä kokoon, mutta tähän mennessä vain selän peittäminen toimi eikä uusi purkaumia tullut. Kisu on nyt entistä enemmän enkeli, mitä se on ollut mun teinivuosista lähtien kun kiinnitin sille siivet, mutta silti se on mun silmissä kuolematon. Toi kisu istuu varmaan mun hyllyssä vielä silloinkin kun olen mummo ja sitten voinkin ottaa sen hautaan mukaan. Toivon tosissaan ettei se haperru kokonaan jossain vaiheessa.
Varmaan kaikilla muillakin on tälläisiä todella tärkeitä esineitä, joista ei vaan pysty luopumaan. Näyttihän se varmasti poikaystävän silmissä tyhmältä kun poraan ja ompelen jotain pehmolelua kokoon samalla kun sen täytteet eli eriväriset vanulaput vain pursuavat ulos. Olin kuitenkin mielestäni aika hyvä lääkäri ja kisusta tuli entistä kauniimpi. Jotkut asiat vain Kaunistuvat mun silmissä ainakin mitä enemmän niitä on korjattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti