maanantai 26. tammikuuta 2015

kotijumppaaja

Kuinka moni voi sanoa mahtuvansa samoihin pyöräilyshortseihin vieläkin 25-vuotiaana kun 5-vuotiaana? Minäpä mahdun! Tosin se ei johdu mitenkään siitä, että olisin pieni, vaan housut on hyvin venyneet mun mukana. Toki ne palautuu myös aina pienemmäksi. Aika hyvää kangastakin, koska käytössä ne on olleet oikeestaan aina. :D Lähinnä siis kotona. Mihkään muualle en ole kehdannut näillä enää 7-vuotiaan jälkeen lähteä.

Shortsit ovat toimineet jo pitkän aikaa kotihömppäilyhousuina tai treenihousuina. Tällä kertaa ne pääsivät jalkaan, kun vedin kotitreenini ja päätin samalla ottaa selfien, koska en käy salilla ja pääse sielä ottamaan hotteja saliselfieitä niin esitän coolia yksin kotona pyöräilyshortsit jalassa.


Aika hottis asu vai mitä? Sain joululahjaksi ton 8kg kahvakuulan ja nyt sitä täytyy alkaa kuluttamaan. Oon jo muutaman kerran vetänyt 25min kuulatreenin ja kyllä iskee hiki pintaan. Vähän muutenkin mukavaa, että kerrankin on jotenkin motivaatiota tähän kotona treenaamiseen! Tosin en kehtaa hikoilla ja hyppiä tässä olohuoneessa telkkaria vahdaten ja kahvakuulaa heilutellen silloin, kun Mika on kotona. En toki tiedä mitä noloa siinä on, mutta koti ei tunnu kuntosalilta silloin kun täällä on muita.


Linkitin myös tähän ohjelman, jota olen käyttänyt. Jos jollain on hyviä vinkkejä noin puolentunnin kahvakuulatreeniin niin saa jakaa kommenttiboksiin! Mieluitenhan teen kuitenkin treenin jonkun ohjaamana kuin aivan yksikseni. Jos kävisin salilla niin ryhmäliikuntatunnit on se mun juttu ja youtubea vahtaamalla saa vähän saman fiiliksen. Mun 8kg kuula on kyllä hieman liian painava joihinkin liikkeisiin mitä tossa videolla tehdään. Varsinkin siitä videon pari viimeistä liikettä. En pysty ihan niihin ainakaan vielä, mutta ehkä joskus! Täytyis ehkä omistaa pari eri painosta kuulaa nii toimis paremmin tai sitten pitäis ostaa kevyet käsipainot. Ja oon muuten hieman kateellinen tollasesta törkeen hienosta kuulasta, jossa voi painoa lisätä tai poistaa. Tollanen olis ollut tosi kätevä! (Tosin nyt en voi lepsuilla ja vetää kevyellä painolla, kun on vain mahdollisuutena toi 8kg tai ei mitään)

Toivon kovasti, että tää innostus pysyy ja jaksan tehdä vaikka koko loppuelämäni edes yhden tai kaksi tollasta treeniä viikossa! 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa ali kun oot nyt postaillu ahkerasti! Mä aina töissä luen sun blogsuu :) mun kahvakuula on vaan 4kg mut se on pinkki. Täytyy joku päivä testaa toi video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskon et 4 kilosellaki saa tolla hien pintaan! Mua on taas pitkästä aikaa innostanut, katsotaan miten kauan tätä jatkuu :D

      Poista