lauantai 14. helmikuuta 2015

Kynsilakan poisto

Tästä mun on pitänyt kirjoitella jo aikaisemminkin, jos sielä vaikka sattuisi olemaan vielä joitakin, jotka eivät ole päässeet testaamaan näitä mahtavia kynsilakanpoistoaineita ja käyttävät vielä jotakin perus vanulappuun laitettavaa poistoainetta. Mä olen jo hetken aikaa vannonut näiden dippailtavien kynsilakanpoistoaineiden nimeen. Tosin ne ei ehkä ole niin käteviä varpaankynsille käytettäviksi, mutta yleensä mä olenkin niin laiska varpaankynsien lakkaaja, että lakkaan joko aina samalla värillä enkä poista lakkoja välissä tai lakkaan niin harvoin ettei vanhaa lakkaa enää ole jäljellä.

Sormen kynsien lakan poistoon siis erinomaista on esimerkiksi mun käyttämä Maybellinen Express remover juurikin tuona dippailtavana versiona. Purkin kyljessä on vähän kummalliset käyttöohjeet... 1. Kasta Kynsi 2. Käännä 3. Sulje. No, mä alottaisin purkin aukaisulla ja kääntämisen sijaan vain dippaan sormia purkkiin ja vähän painan kynttä vaahtomuovia vasten, mitä purkin sisällä on. Ihan peruskynsilakka lähtee yhdellä dippauksella. Kimallelakoissa saa nähdä vähän enemmän vaivaa, mutta nekin lähtee kivasti, kun antaa kynnen vähän aikaa olla purkissa ennen kuin vetää sen pois. Myös kynsitarrat lähtevät aika kivasti pois, kun on ensin kerran dipannut päällilakan pois ja sitten vaan rapsuttaa tarran irti ja dippaa uudelleen.

Tein oikein esittelyvideonkin aiheesta! Taustalla soi Amaranthen Hunger, älkää säikähtäkö sitä.. :D

Tuosta purkista innostuneena päätin myös kokeilla, että tuleeko sieltä kynsilakan poistoainetta ulos helposti. No... Purkin voi kääntää aikalailla sivuttain, mutta sitä enempää en suosittelisi. Nyt mun kissa välttelee tätä vilttiä, joka mun päällä oli varmaan seuraavat puolivuotta sen alkoholintuoksun vuoksi. Tämäkään kynsilakanpoistoaine ei siis tuoksu mitenkään hyvälle. Enkä suosittele tuhlaamaan sitä ylösalaisin kääntämällä. Kaikkea tyhmää sitä täytyykin kokeilla! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti