sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Two different shades


Eilinen koko päivä tuli vaan maattua ja katottua Lostia, joten en viitsinyt edes siitä tulla tänne erikseen kirjotteleen. Tänään sitten raahasin itseni uloskin, koska aloin tuleen mökkihöperöksi enkä oikeestaan ole enää pariinpäivään ollut kunnolla kipeenäkään. Mentiin äidin kanssa kiertämään Ikeaan ja sieltä tarttui yli kahden tunnin shoppailun aikana mukaan vain pattereita. Aika hyvä saldo mun mielestä! Muutenkin piristi ihan sairaasti olla poissa neljän seinän sisältä, ehkä toi mieskin alkaa tosta taudista elpymään ja pääsee huomenna kouluun. Viikonlopun kaikki suunnitelmat tosin meni vähän pilalle, mutta joskus käy näin. 

Sain Jaanalta joskus viikko sitten linkin, jonka tyylivinkkiä on pitänyt koittaa ja tänään se sitten pääsikin testiin. Katsokaas ensin tuo Iltasanomien linkki Tästä.


Eli homman nimi oli eriväriset ylä ja alahuulet. Mä itseasiassa laitoin eriväristä huulipunaa tohon ylähuuleenkin, mutta kuvassa se näyttää lähinnä siltä, että siinä olisi vain kiiltoa. Noh, sekin oli yksi vaihtoehto. Suhteellisen vaikee oli olla hieromatta huulia yhteen ettei punat leviä, joten suosittelen mieluummin suhteellisen "kuivia" huulipunia tohon hommaan! Muuten tyyli näytti mun mielestä aika veikeeltä, eikä äitikään edes heti huomannut, että mulla olis eriparihuulet. Pitänee koittaa jotain räsikyvämpääkin yhdistelmää joku päivä. Jossain vaiheessa sitten kun syötiin homma meni pipariksi ja sen jälkeen huulipunat olivat sekoittuneet toisiinsa, tosin ihan kiva niiden yhdistetty värikin oli.


Prinsessapeilillä äiskä otti musta kuvan. (vähänkö tollanen olis ihana meikkauspeili!) Päällä ei ollut mitään ihmeellistä. Muistaakseni Cittarista ostettu huppari ja mustat farkut. Hiukset oli likaiset niin heitin ne nutturalle ja korviin laitoin uudet vetoketjukorvikset, joiden neonväriin tykästyin aika paljon. Voipi olla, että noi lähtee myös Afrikan pakkauslistalle! Äiti toi tänään myös mukanaan oman matkalaukkunsa mulle, joten pian voisi oikeesti ruveta miettimään tavaroiden sinne heittelyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti