sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Viltti päälle ja menoksi!

Vaatteista en muista kuin Tunikan ostopaikan (Seppälä) sain sen äidiltä lahjaksi. Kengät AbuDhabista ja Reppu Namibiasta.

Mika katsoi mua epäluuloisena, kun halusin lähteä viltti päällä kauppaan. Se ei ollut tajunnut, että tuo meidän olkkarissa yleensä asustava lämmike ei ole oikeasti mikään sisustusjuttu vaan ihan vaatekaupasta ostettu. Asukuvailut ja kuvailut muutenkin ovat viimeaikoina jääneet aika vähäisiksi varsinkin siksi, että yleensä yksikään kuvista ei ole hyvä vaan mulla on aika kiukkuinen tai epäluuloinen ilme, kun en luota muiden kuvaustaitoihin. Pitänee kaivaa taas selfietikku jostain käyttöön!


"Pelastin" yhden gladioluksen sisälle vaasiin. Äidin mukaan sen olisi pitänyt säilyä kauankin, mutta se kuivui hyvin nopeasti. Sen viereen sommittelin tädiltä saamani Iittalan vanhat violetit kynttilänjalat. Ja meidän vanhat säästöankat. Hauskaa, että me ollaan Mikan kanssa saatu tuollaiset samanlaiset ristiäislahjaksi. Minäkin sain sinisen, kun kaupassa ei kuulemma silloin ollut vaaleanpunaisia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti