tiistai 23. elokuuta 2011

Ei onnistunut


The Band Perry - If I Die Young

Ekan koulupäivän asusta en saanut aikaiseksi otettua kuvaa, mutta mulla oli päällä itse tehty harmaa hame ja eilen äidiltä saamani neule.

Munhan piti elää tämä kuukausi 20€:lla mutta olen selkeesti epäonnistunut siinä kun mun tilini näyttää -4,31€. EI KIVA! Muutenkin päivä on ollut huono, vaikka aamulla vielä hyvillä fiiliksillä ja onnellisena kouluun lähdinkin. Tällä hetkellä pää on kipeä ja stressitaso on Mount Everestin huipulla.

Tuntuu, että mun koulutukseni taso siirtyessä amiksesta AMK:hon laskee mustaa mäkee alas kun asioita näytetään piirtoheittimellä ja opettajat ei osaa käyttää edes powerpointin diaesitystä. Minne katosi 2000-luku? Se ei ole ainakaan Ikaalisiin ehtinyt ja vielä enemmän ärsyttää kun käsketään katsoa sähköposti joka aamu ennen kouluun menoa ja lukujärjestys joka ilta ettei mikään vain olisi muuttunut. Miten opiskelijat kestää tälläistä kun ei voi suunnitella elämäänsä edes seuraavaa päivää pidemmälle kun aikataulut muuttuvat koko ajan.

Ehkä mun olisikin ollut aika vakiintua ja mennä työelämään?

(+Missä viipyy KELAlta mulle osatyöttömyyskorvaukset! En todellakaan ole enää samaa mieltä kuin Australiassa, että mulla on ikävä KELAa ja TE toimistoo!!!!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti