keskiviikko 31. elokuuta 2011


Nicole Scherzinger - Whatever U Like ft. T.I.


Nicole Scherzinger - Poison


Nicole Scherzinger - Right There ft. 50 Cent

En osannu oikeen päättää minkä biisin haluisin tänään jakaa niin päädyin jakamaan yhden artistin tuotantoa. En oikeen tykkää noista mistään, joten en ymmärrä miksi niitä silti kuuntelen, mutta kai tykkään laajentaa musiikki repertuaaliani aina ajoittain.

Tänään haluisin viimeviikonlopun urheiluja. Kata oli ostanut tasapainoliinan ja sitä sitten peloissamme testailtiin. Aluksi kiinnitettiin liina kahden lähekkäisen puun väliin niin saatiin loppuosa sidottua ylemmäksi tueksi, mutta lauantaina liina pistettiin pidemmälle matkalle ja siinä kilpailtiinkin kuka pääsee pisimmälle. Mä taisin hävitä kisan, mutta olin ensimmäinen joka pääsi puoleenväliin saakka!



Iltaa vietettiin perus tyttöjen tyyliin (vaikka niitä poikiakin oli pari messissä) meikkaamalla toisemme Katan kanssa, saunomalla ja pelaamalla pullonpyöritystä. Oli tosi hauskaa ja valvottiinkin neljään asti vielä laiturilla aamuyöstä istuskellen. Syömingeiksi Katan äiti oli tehnyt aivan mahtavaa salaattia, jota me nautittiinkin auringon paisteessa terassilla ja kaiken hyvän lisäksi tarjolla oli suklaamuffinsseja, joista nyt en ottanut kuvaa kun mulla oli niin kiire syödä ne kaikki.









Toivottavasti toi ei jäänyt kesän viimeiseksi lämpimäksi viikonlopuksi. En todellakaan ole henkisesti valmistautunut syksyyn vaikka nytkin koko päivän on sadellut ja lehtia vain tippuu puista. Milloin pitäisi oikeen alkaa käyttää aina takkia? Miksi koulussa on nyt jo aina kylmä? Miten sitten talvella? Mä NIIN jäädyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti