maanantai 26. syyskuuta 2011

Sieniä


Leevi and the Leavings - Onnelliset

Kummallista kun eilen mulla oli todellakin tarkoitus kirjottaa tänne, mutta kun kännykällä kuvan liittäminen ei onnistunut niin unohdin koko asian. Lähetin kuitenkin kuvat kännykästäni sähköpostiin ja tänään saadaankin nauttia eilisen tunnelmista!

Lähdin siis lauantaina Kihniöön ja innostuinkin keksimään Isälle ja mulle yhteisen uuden harrastuksen eli sienestyksen. Kummatkaan meistä ei todellakaan tiedä paljon mitään sienistä, mutta kyllä me kärpässienet tunnistetaan. Innostuin ideasta kun näin tien pielessä aivan järkyttävän suuren sienen, jonka olisin halunnut noukkia. Pakotin äidin pysähtymään autolla kun seuraavan kerran ajettiin siitä ohi, mutta se sieni olikin jo homeessa. Meinasin jo luovuttaa uuden harrastuksen, mutta lähdin kuitenkin vielä yksin sukulaisten pihasta metsään. Isäkin jäi ulos, mutta ei suostunut metsään. Vähän aikaa kiertelin ja löysinkin tutun näköisiä sieniä ja huusin isän apuun.


Isäkin tunnisti sienet Kantarelleiksi ja löydettiinkin niitä ainakin yhden kastikkeen verran. Minä noukin ne maasta ja otin pari sientä myös joita en tunnistanut, koska halusin etsiä mitä ne on. Päästiin takasi Tampereelle ja koitin wikipediasta ja googlesta löytää niitä, mutta en päässyt mihinkään tulokseen, joten isä heitti ne roskiin.




Isä sai tehtäväkseen paistaa sienet sipulin kera ja pistää ne pakkaseen odottamaan kastikkeen tekoa... Katsotaan jääkö tämä sieniharrastus ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi.


Tämän viikon vietän koulun puolesta nopean konseptoinnin työpajassa 24/7, joten en ainakaan kuvia pysty tänne blogin puolelle liittämään. Voi siis olla, että pidänkin tän viikon blogitaukoa. Katsellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti