tiistai 13. maaliskuuta 2012

Rumien kuvien päivä



En ehtinyt eilen kirjotteleen tänne ollenkaan, kun juoksin koko päivän ensin äidin perässä ja sitten veljen lasten kanssa. Oli kyllä ihan mahti vapaapäivä ja sain kaikkee aikaseksi, tein jopa muffinsseja! Olin jo heti aamusta aktiivisena ja luin kirjan loppuun, joka on ollut mulla kesken lähes vuoden ja tulin kotiin tekemään viimesiä silauksia ompelutöihin.


Isäkin halusi tunkea mukaan kun äidilla ja mulla oli kuvaussessiot kesken.

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt miesten vaatteita niin pikku potkupuvusta oli hyvä aloittaa. Meni oikeestaan yks kokonainen päivä ton kaavojen väsäämiseen. Onneksi kaavoja ei tarvinnut alusta asti tehdä, vaan piirtelin ne mun pinkistä jumpinista. Kangasta kului n.2,5m, eli ei se hirveen kalliiksikaan tullut. Tosin toiki homma meinas jäädä roikkumaan niin kuin yleensä, mutta eilen otin itteeni niskasta kiinni ja sain tehtyä viimeiset ompeleet.


Tää toinen päivän piristyskuva on varmaan viikon vanha, mutta pakko silti lisätä, koska unohdin esitellä Puolan ostoksissani mun uudet arskat. Mun pleksit maksoi 5€ katukauppiaalta ja ne on aivan sairaan hyvät, koska pystyn käyttämään niitä mun silmälasien päällä.

Toivon, että jatkossa musta saatais vähän edustavampia kuvia ja sen + suuren muodomuutoskisan innoittamana lähden tästä pumppiin. Oikeesti pitäis vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja käydä useemmin treenaamas, tekee oikein pahaa kattoo vuosi sitten otettuja kuvia, kun silloin olen vielä kehdannut kulkee shortseissa pitkin maita ja mantuna, josko sitä ehtis vielä kesäkuntoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti