tiistai 27. joulukuuta 2011

Such a nice girl


Fergie - Glamorous ft. Ludacris

Yks mun kavereista kysyi Facebookissa jossain välissä joulukuuta, että mikä on parasta joulussa... Oikeestaan kaikki vastaili sinne ruoka, perhe ja rauha yms. mutta mä kirjotin, että mun mielestä kaikki valehtelee, koska parasta on LAHJAT! Mä sain yhden ihanan yllätyslahjan, joka sisälsi pehmolelukäärmeen ja korvikset, mutta sitä en alkanut kuvailemaan. Keskitytään mieluummin jouluaattoon ja siihen mitä se IHAN OIKEA pukki toi.


Kerrankin osasin odottaa herken ennen kuin aloin repimään paketteja auki, mun mielestä oli mukava vain katsella sitä kasaa, vaikka en edes tajunnut laskea pakettejen määrää! Mutta eikai se määrä, mutta se LAATU! Voin sanoo, että olen ollut todella kiltti tänä vuonna, koska sain kaiken mitä toivoin ja enemmänkin.


Jopa mun hartain toive toteutui. Vaikka se ei aito JumpIn olekkaan niin Delicate tuo mulle saman ilon. Äitikin sai saman tyylisen fleece kankaisen, joten illan oltiinkin kuin kaksi pientä porsasta haalarit päällämme.


Jouluna kuuluu myös aina saada sellaista tavaraa, jota ei ole ymmärtänyt toivoa, mutta josta on silti todella iloinen. Mun ikuisuuslahjatoive (Disneyn klassikkoleffat) toteutui taas ja oonkin tosi ilonen, koska en ole koskaan nähnyt Aarre planeettaa! Lisäksi heijastin, kynttilälyhty ja karkkia täynnä ollut metallirasia. Rakastan säilyttää kaikkia jauhoja, sokeria yms. tollaissa metallirasioissa, että varmasti saan sillekkin muutakin käyttöä kuin karkin säilyttämisen.


Osa lahjan antajista kuitenkin muisti, etten syö oikeeta karkkia niin sain aivan täydellisen kaulakorun, jota olenkin käyttänyt aatosta asti, jossa on pienen lasipurkin sisällä englannin lakuja. En voisi taas keksiä mitään söpömpää, olen ihan myyty tälläisten pienten koru suloisuuksien kanssa. Mulla kävi muutenkin aika hyvä saldo kun sain vain yhden konvehtirasian. Nyt on sitten mitä tarjota vieraille, jos mun luona vaikka joskus kävis kahvittelijoita.


SUKKIA! Tähän ei varmaan olekkaan muuta sanottavaa kuin, että tarpeeseen tuli. Toivottavasti oppisin vain joskus käyttämään oikeanvärisiä sukkia asusteina, koska viimeksikin kuljin kaupungilla sinisissä farkuissa punaiset sukat loistaen ballerinojen ja housujen välistä... ei hyvä...


Töistä sain kauan himoitsemani RinaShimenton punaisen kukkalaukun, joka on puhdasta rakkautta <3 ja olen todella tyytyväinen kun mua on oikeesti kuunneltu, kun olen sanonut ettei mulla ole tiskirättiä niin sain kauniin kuitukuun joulurätin. Eipä tää paketti muuta tarvinnutkaan kortiksi!

Muutamat jutut vielä jäi kuvaamatta, kuten käsipyyhkeet, tumput ja kakkulapio, mutta voin kyllä sanoa, että mun joulu oli todella onnistunut, koska jokainen lahja oli aivan loistava. Kiitos vain kaikille, jotka toimivat pukin apureina <3 ja oli se ruokakin tosi hyvää ja oli mukava viettää joulua neljässä polvessa isolla porukalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti