torstai 29. joulukuuta 2011

Alennushirviöitä


Before the Dawn - Monsters

Varoitan heti, että tästä on tulossa sellainenkin kiukkupostaus ettei rajaa...

Olen selkeästi yks sellaisista ihmisistä, jotka eivät siedä alennus shoppailua. Rakastan siis ostaa tuotteet alesta, mutta aleja on kuitenkin ympäri vuoden ja ihmiset kuitenkin sekoavat näistä joulualeista ihan sairaasti. Kaupat kuhisee väkee kuin pieniä muurahaisia ja sielä sitten ne mummot köpöttelee keskellä tietä, että jos itse haluaisi vain nopeasti käydä kaupassa (esim. Stockan alla ruokakaupas) niin se ei todellakaan onnistu mitenkään nopeasti kun joutuu maleksimaan etanavauhtia. 

Nekin ihmiset pistää suunnattomasti aina vihaksi, jotka parkkeeraa itsensä keskelle käytävää miettimään tai kaivamaan jotain laukusta. MENKÄÄ SIVUMPAAN! Tai sitten ne, jotka kävelevät reippaasti kadulla ja yhtäkkiä tekevät täyden stopin tai kääntyvät jyrkästi sivulle. Anteeksi vain kun en voinut ennalta aavistaa liikkeitäsi ja sen vuoksi kävelen sun päälle. Pitäis varmaan kehittää jotku vilkut hattuihin ja anturit pään sisään, että vois tietää minne kukin on kääntymässä. Kajareista vaan kuuluis vähä ennen suunnanmuutosta "tee u-käännös välittömästi". 


Mä päädyin tänään äidin kanssa imuriostoksille Anttilaan, kun äiti oli löynnyt lehdestä n.50€ ale imurin. Mun imuri on hajonnut kauan aikaa sitten ja todellakin tarvitsin tota, mutta sitten kun kaupasta yritti etsiä myyjää auttamaan löytään oikeanlaista pölypussia niin yläkerrasta löytyi kassan ja kangasosaston lisäksi vain yksi myyjä. Oikeesti??? Jouduttiin siis kiertään koko osasto ympäri myyjiä huudellen eikä ketään meinannut näkyä. Suunnittelin jo pistäväni lattialle makaamaan ja itkupotkuraivarit pystyyn, jos sitten vaikka saisi palvelua. Menetän muutenkin hermoni imureiden pölypusseja ostaessani alta aikayksikön, kun en ymmärrä niistä mitään niin todellakin tarvitsen siihen hyvin asianosaavaa apua, joka mahdollisesti osaisi selittää minkälaisen pussin haen seuraavalla kerrallakin. Nyt en edelleenkään tiedä miksi just toi pussi kuuluu mun imuriin ja pistää vihaksi.

Ahdistaa jo valmiiksi kun olen suunnitellut meneväni tänään kipaisemaan hennesissäkin, mutta pakko antaa kiukun ja imuriostoksista tulleen päänsäryn laantua ensin. Kaiken hyvän lisäksi tänään sataa tottakai vettä, ja minä pistin UGGit jalkaan kun luulin, että olisi samanlainen kiva pakkaspäivä kuten eilen. No onneksi olen päässyt liikkumaan autolla paljon ja Paapi oli aamulla ihana kun tarjosi mulle puolikkaan pizzankin, joten ei koko päivä aivan pilalla ole, mutta mitä sitten sanoo meidän hissi kun tulen vihaisena Anttilasta kantaen sitä imuria ja sen pirun pölypusseja. HISSI EI TOIMI! Kirosin lähtiessäni kipuamaan yläkertaan ja mun perässä tuleva mies vaan naurahti mulle. Oikeesti, missä oli senkin "herrasmiehen" tavat ja avuliaisuus, kun katsoi naisen kantavan painavaa pahvilaatikkoa. 

Joskus toivoisin, että asuisin vieläkin Australiassa, jossa ihmiset sentään on avuliaita. Ihan esimerkkinä mainitakseni yks mies sielä auttoi mua kantamaan mun 30kg rinkkaa n.2km matkan bussille, eikä se ite oikeesti ollut menossa edes samaan suuntaan! Nyt olen örrimörri ja käperryn peitonalle kattoon jotain animaatiota, että piristyisin hennesin keikkaa varten. Lupaan yrittää olla edes myyjille ystävällinen, koska kaikki asiakkaat ainakin ovat aivan kamalia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti