maanantai 23. huhtikuuta 2012

Eräänä päivänä



Hyvä kun viimeinkin sain kamerani takaisin niin voin kertoa elämästäni ennen pääsiäistä.

En muista koska olisin viettänyt isän kanssa laatuaikaa, mutta yksi kaunis päivä, kun isän auto oli korjaamossa tarkistuksessa niin isälle jäi aikaa lähteä mun kanssa syömään. Äiti oli töissä, niin saatiin jopa olla ihan kahdestaan. En hirveesti hengaile isän kanssa, pikemminkin äidin, mutta oli todella mukavaa vaan istua ja jutella turhanpäiväisistä asioista.


Ruokailu tapahtui Villisiassa, jossa otettiin lounas. Myyjä oli todella ihana ja ruokakin hyvää, mutta perunat jäi vähän harmittamaan, koska kuvittelisi kermaperunoiden maistuvankin joltain. Sen sijaan ne olivat aika viileitä ja mauttomia. Jäivät syömättä. Tosin mun annos oli niin isokin, että saikin jotain jättää.


Iskän kanssa hengailun jälkeen oli aika mennä töihin. Sielä sitten myytiin mekkoja ilta seiskaan asti ja viimeisten minuuttien hiljasena hetkenä otin asukuvankin. Mun tota hametta on yksi mies kutsunut jätesäkin näköiseksi, mutta itse tykkään siitä. Pitkät korottomat saappaat oli Puolan reissun jälkeen aivan lempikengät lumien sulamiseen asti. GT:n toppi piristämässä menoa, mutta töissä tuli hieman kylmä niin heitin niskaan myös boleron. Mungo kaulakoru kruunaa koko komeuden, vaikkakin oikeesti mulla oli vielä mun itsetekemä sulkapinnikin päässä, vaikkakaan se ei tän kuvan valotuksesta nyt erotu.


Testasin graffiti lakkaa harmaan kynsilakan päälle, mihin se sopi ihan mainiosti. Oon saanut todella monilta nyt kommenttia tosta lakasta, että miksi kukaan haluaa tollasta lakkaa, kun se näyttää heti huonoksi menneeltä. No, koristelutapahan se tuokin mun mielestä on ja eikö se niin ole, että jos et pysty heikkouksia peittämään niin niitä pitää korostaa?


Viimeinen huippuhetki oli äidin ostama käpykakku, jota mekin päästiin Ninnin kanssa nauttimaan. Se on jännä kun mä rakastan marsipaania, mutta isä ja Ninni ei tykkää siitä oikeestaan ollenkaan niin mä sain "päällipalat ja muut sai pohjaa. Kelpas mulle. Onneksi tolloin en vielä miettinyt mitä suuhuni laitan.

3 kommenttia:

  1. Tosi kivat vaatteet :) Toppi on ihanan pirtee eikä toi hame mikään jätesäkki oo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Odotin kommenttia mun parista kirjotusvirheestä, jotka onneksi tajusin jo korjata, mutta tää oliki paljon kivempi :D

      Poista
  2. Haha :D en mä niitä kirjotusvirheitä täältä eti, sen yhen blogissa ei vaan oo muita ku virheitä :D

    VastaaPoista