maanantai 16. huhtikuuta 2012

"Maailma on meille"



"Joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
Se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
Nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
Heliumpallo, joka räjähtää"

Tänään on ilmestynyt PMMP:n kuudennen albumin ensimmäinen single, Youtubesta sitä ei vielä löydä, mutta se löytyy esimerkiksi Iltasanomien nettisivuilta. Mä ainakin katsoin ensin ton Heliumpalloa tekemässä videon ja sitten vasta siirryin katsomaan oikeeseen videoon ja aika raskasta settiä se oli. En silti voisi sanoa olevani tykkäämättä, koska olen nyt koko aamun kuunnellut Heliumpalloa repeatilla.


Tosta itse biisistä mulle tuli mieleen mun "elämänfilosofia". Mulla on tapana kirjottaa kaikki surut ja murheet ylös päiväkirjan tyyppiseen kirjaan, jonne kirjotan kyllä välillä myös ilosiakin juttuja. Mun mielestä on todella tärkeetä, että saan purkaa ne tunteet sanoiksi pois mun mielestä ja vähän pyöritellä asioita päässäni, koska muuten en pääse eroon inhottavasta tunteesta. Oonkin sanonut, että teen vähän kuin kirjottamalla puhallan ilmapallon ja kun lopetan kirjottamisen mun olo on parempi ja heitän sen pallon nouseen taivaalle. Tolla tavalla surut ja murheet häviää atmosfääriin ja mä voin taas elää rauhassa.

Mun puheeni on tietenki ollut harhaanjohtavia, koska eihän ilmapallot mihinkään lennä. Tästä lähtien muutankin sanani heliumpallon täyttämiseen. Ton biisin sanoma ei nyt aivan silti täsmännyt tähän mun fiilikseeni siitä, mutta sepä musiikissa onkin hienoa, että se herättää erilaisia tunteita eri ihmisissä. Odotan kyllä innolla PMMP:n lopunkin levyn ilmestymistä kesäkuun puolivälissä. En tosiaan usko, että huonoa levyä noilta naisilta tultais koskaan näkemään.

Ps. Pmmp vierailulla Voicella 10:30, Radio Aallolla klo 12, Metro FM:llä 12:45 ja Radio Novassa klo 14.

Pps. YleX:n sivuilla on kilpailu, jossa voi voittaa kuumailmalennon PMMP:n kanssa. Osallistumaan!

"PMMP julkaisi 16. huhtikuuta uuden Heliumpallo-kappaleensa. Tästä intoutuneena yhtye lähtee vappupäivänä fanien kanssa kuumailmapalloajelulle. Kerro millaiset vappubileet sinä järjestäisit PMMP:lle ja voit voittaa kuumailmapalloajelun Helsingissä. Parhaan tarinan kertoja ja tämän avec pääsevät PMMP:n kanssa kuumailmapalloajelulle 1.toukokuuta. klo 18.30!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti