sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Lunta, valoisampaa ja kylmä!


Heips!

Vihdoinkin maa muuttui jälleen valkoiseksi Tampereellakin. Keskustassa tosin on vielä vähän ankeeta, mutta meidän kodin ympäristö on jo todella ihana valkonen. Alko hymyilyttään törkeen paljon, kun tänään astuin ulos, kun aurinkokin jotenkin onnistui valaisemaan pilven läpi maisemaa. Harmi ettei samaa valoilmiötä näkynyt keskustassa. Kävin Kristan kanssa sunnuntailounaalla, mutta teen siitä humiselle ihan oman postauksensa, koska nyt en jaksa ajatella ruokaa kun olen niin ähky!

Uusi kaulahuivi ja lunta tuprutteli taivaalta <3


Heitin tänään pitkästä aikaa mun itse tekemän talvitakin päälle ja voi kun se on ihana <3 Ainut, että sen huppu kaipaisi mun mielestä mustaa pörheää karvareunusta. Kyllä mä siihen vielä jostain sellasen taiteilen. Keltainen huivi tuli myös joulupukilta, se on ihana, mutta saisi olla hiukan muhkeampi. Harmi ettei huivit usein ole niin isoja kuin niiden toivoisi olevan. Koitin myös kävellä muut kengät kuin ne hopeiset H&M tossut jalassa, mutta ei ole varvas vielä valmis näille normi UGGeillekkaan. Aluksi meni ihan hyvin, mutta kotiin mennessä alkoi jo sattumaan. Pitäydyn siis vielä ainakin seuraavan viikonkin ufotossuissani. Mainitsinko jo, että rakastan tota takkia? Oon mä vaan niin hyvä silloin kun viittin ommella (eli harvoin).

Varautukaa jo henkisesti koko alkuviikon kestäviin ruokapostauksiin ja sen jälkeen lomanodotusjuttuihin ja ansaittuun blogitaukoon, kun olen muka nyt taas ollut niin ahkera tänne kirjottelemisessa (not)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti