tiistai 28. tammikuuta 2014

Petra


Iltaa!

Käytiin katsomassa toista Jordaniassa sijaitsevista maailman ihmeistä. Yksi maailman luonnonihmeistä Wadi-Rumin autiomaa on myös lähellä Aqabaa, mutta sinne ei nyt tällä reissulla ehditty. Sen sijaan mua himotti ihan törkeesti nähdä Petran autioitunut kauppakaupunki ja sinne lähdettiinkin seikkailemaan. Apollomatkojen retki olis maksanut 200€ ja se tuntui mun mielestä aika riistohinnalta. 

Meinattiin vuokrata auto, mutta opas sanoi, että reitti Petraan on kiemurainen vuoristossa, joten ei ainakaan itse lähtisi sinne ajamaan. Todellisuudessa reitti ole ollut ollenkaan niin pahasti kiemurainen eikä pahemmin missään jyrkänteidenkään reunalla, eli sinne olisi aivan hyvin voinut ajaa itsekkin. Päädyttiin sitten kompromissiin ja otettiin taksikyyti. Kyyti maksoi 70 Dinaaria koko autolliselta eli alle 20€/pää, joten hintaa retkelle tuli paljon vähemmän kuin suomalaisen oppaan kanssa. Ei sielä sellaista tarvittu. Maksu suoritettiin vasta takaisin Aqabaan meidän oman hotelliin eteen päästyämme.

Kuvista on muuten suurin osa Hennalta pöllittyjä, koska mulla loppui kamerasta yllätys yllätys akku aika pian sen jälkeen kun Petraan päästiin. Olin mukamas ladannut kameraa edellisen yön, mutta se ei tietenkään ollut ihan onnistunut.


Wadi Rum



Matka alkoi klo 8.00 ja ensimmäinen pysähdys oli tien vieressä olevalle peduiiniteltalle. Sielä juotiin paikallista teetä ja katsottiin, kun kamelia lypsettiin. Kaiken kukkuraksi meille vielä juotettiin sitä lämmintä kamelin maitoakin. Ei se sen ihmeempää ollut kuin lehmän maitokaan. Reyad -niminen kuski oli tosiaan suunnitellut meille retken eikä pelkästään ajamista Petraan ja takaisin.

Seuraavaksi pysähdyttiin yhdellä kauppapaikalla, vaikka meillä ei ollut suunnitelmissa shoppailla niin shoppailtiin silti kaikki itsemme kipeiksi kuolleen meren tuotteita, kun niitä sai kaksi yhden hinnalla ja vähän muutakin. (tarkistettiin myöhemmin ihan perus marketissa ettei oltu ainakaan ylihintaa tuotteista maksettu.)

Ennen Petran visitor centerille pysähdyttiin vielä yhdelle näköalapaikalle, josta Reyad osoitti reitin, jota kävellään Petraan johtavaan kallion halkeamaan ja näytti myös paikan jossa raamatusta tuttu Joosef kuoli. Uskoo ken tahtoo. (Edit. Krista sivisti mua, että se oli Joosefin veljen kuolinpaikka)





Päästiin sisään Petran visitor centerille ja maksettiin itsemme sisään. 50JoD yhden päivän sisäänpääsystä. Jos vain voi niin suosittelen kyllä viettämään yön Petran kaupungissa ja ostamaan kahden päivän lipun, koska tota aluetta ei ainakaan jalkasin pysty millään tutkimaan ja ihastelemaan yhdessä päivässä!

Kun lähdettiin kävelemään meille tyrkytettiin paljon hevoskyytejä jotka "sisältyvät pääsylipun hintaan". Periaatteessa juu, mutta tippiä täytyy kuitenkin hevosten juoksuttajille antaa. Mulla ei ollut enää yhtään rahaa jäljellä edes takaisinmenotaksiin! Onneksi raha-asiat saatiin aina sumplittua hotellilla. Hevoskärryillä olisi päässyt kallionhalkeamankin matkan ihan Petraan asti. Mun mielestä kallion halkeama oli kuitenkin kaunis ja siinne on suurimmaksi osaksi valettu "lattiakin", joten se kannattaa kävellä.



Petra itsessään on todella iso paikka ja sielä jos rahaa olisi ollut olisin suositellut ottamaan esimerkiksi aasikyydin. Kyytien tarjoajia oli paljon ja aasit menevät kyllä aivan mihin vain! Aasikyydin olisi saanut vitosella, mutta en tiedä miten pitkään se olisi kestänyt. Kannattaa sopia hinnasta etukäteen ja ainakin taksikuskin mukaan ei kannata lähteä niiden kyydin tarjoajien matkaan, jotka kertovat vievänsä katsomaan Petraa vuorilta. Sielä voi kai tapahtua jotain hämäräbisneksiä. Me kuljettiin kuitenkin kävellen. Kamelilla olisi ollut hauska ratsastaa, mutta säästetään se sitten hamaan tulevaisuuteen Egyptin reissuun.







Kukkia!

Petran uusimpia rakennuksia

Me käveltiin about puoleenväliin n.4km pitkää Petran aluetta ja pidemmälle en olisi jaksanutkaan. Murtunut varvaskin alkoi takaisinpäin kävellessä vähän kiukuttelemaan. Paljon jäi näkemättä, mutta sille ei mahda mitään. On ainakin syy palata sinne mahdollisesti tulevaisuudessa! (silloin varaisin rahaa aasiin) Petran kallioon hakatut rakennukset oli kyllä upeita ulkoa, mutta ne mihin kurkkailtiin sisään olivat hyvin pieniä ja mitäänsanomattomia. (Toki palatsille asti ei menty, joten se vois ihan hieno ja iso ollakkin) En vieläkään ymmärrä miten tai miksi noi rakennukset on tehty ulkoa noin isoiksi ja kauniiksi. Topsukka kertoi mulle version, että ison ja mahtipontisen näköisestä paikasta on varmasti ollut helpompi myydä omia tuotteita.






Tuola jopa yllätyin siitä, miten hyvin säilyneitä yksityiskohtia Petrasta vielä löytyy, koska toi kallio on kuitenkin hyvin "pehmeää", kun se on jotain hiekkakiveä niin luulisi luonnon ja ihmisen jo muokanneen koko alueen aivan pilalle! Paljon ihmeteltävää ja kummasteltavaa ihmisten kädenjälkeä tuola kyllä on, mutta myös luonto on todella kaunis! Kalliossa on aivan uskomattomia värejä ja maisema on kaunis eikä edes ihmisten kaivertamat kalliot rumenna maisemaa, päinvastoin! Yleensä koen, että ihminen on pilannut monta maisemaa, mutta tätä ihminen on vain parantanut. Silti en tykkää yhtään turisteista kuvissani jos se en ole minä itse tai joku mun tuttu :D



Kotiin palatessa poikettiin vielä yhdessä näköalapaikassa, johon oltiin rakennettu jokin kahvila/ matkamuistomyymälä, josta Reyad varmaan toivoi meidän ostavan jotain. Ei ostettu. Se myös tyrkytti meille ystävänsä Buffet ravintolaa Petran kaupungissa, kun tultiin väsyneinä pois kävelyltämme, mutta meillä oli ollut omat eväät messissä niin ei menty syömään. Ei se buffan hinta paha olis ollut, vain 10 Dinaaria, mutta mitäs laittoi meidät shoppaileen ennen Petraan menoa! 

Voin kyllä suositella tätäkin yhtä seitsemästä maailman uudesta ihmeestä. En kyllä usko, että näissä missään ihmeeksi luokitelluissa paikoissa mitään vikaa on. Kaikki on varmasti näkemisen arvoisia, mutta nostaisin Petran kuitenkin suht korkealle What I want to see before I die -listassa.

1 kommentti:

  1. iih, ihania kuvia! tahdon lähteä jossain vaiheessa sun kanssa reissuun! :)

    VastaaPoista