lauantai 28. toukokuuta 2011

HURRAA!!!


Lauantai-iltaa yksin viettävä Alisa ilmoittautuu! Lady gaga- Judas ja ikuisuustanssiprojekti

Oon nyt jo kolmatta päivää kärvistellyt, kun blogger ei ole suostunut avaamaan mun tiliäni, mutta nyt onnistui! Harkitsin vakavasti blogini siirtämistä jo jollekkin muulle palvelimelle, mutta kai mä tässä vielä pysyn kun vihdoinkin pääsin kirjautuun. Oli NIIN paljo kaikkee kirjotettavaa mielessä, mutta nyt en muista enää läheskään kaikkea!

Eilen sain töiden jälkeen nauttia Topin, I-E:n ja Jussin seurasta ja illan katselinkin vielä Supernaturalia Jussin kanssa, kun Topi ja I-E lähti viihteelle. Tykkään niin paljon siitä, että asun keskustassa niin olen todella harvoin yksin. Tosin sellanen hetki on nyt ja oon koukuttanut itseäni oikeen olan takaa Pretty Little Liars sarjaan kun Gossip Girlistäkään ei ole vielä uusia jaksoja saatavana. Eihän toi sen saman veronen ole, mutta hyvin olen koukuttunut. Samalla oon alkanut kirimään Australiassa menetettyä aikaa Desperate housewivesin kanssa.

En ole enää pistänyt edes telkkaria toimimaan kun koneelle. Mulla oli ennen Ausseihin lähtöä koneella mediacenterissä antennitelkkari, mutta en halua enää jäädä koukkuun kaikkiin sarjoihin. Tosin jäähän niihin koukkuun internetin ihmeellisessä maailmassakin ja ennenkin pystyin katsomaan sarjoja myös jälkikäteen, mutta tää tuntuu paremmalta. Tuntuu kuin mulla olisi enemmän aikaa, vaikka en silti ole vieläkään ehtinyt salille! Käännettiin äidin kanssa kaikki paikat ylösalasin eikä löydetä sitä pussia, jossa uskon salikenkieni olevan. Ärsyttää suunnattomasti kun huomenna olisi ollut tosi hyvä tilaisuus mennä zumbaamaan. Josko sinne takariviin sukkasiltaan uskaltautuisin. Ens viikon jälkeen ostan salikengät!

Kävin tossa Ginassakin kipasemassa yks päivä kun tarvitsin mustan pitkän topin mun tädin kutoman keltasen neulemekon alle. Harmi, että sielä oli kaikenlaista muutakin 4,95€ yms alessa ja ostinkin itselleni yhden 9,95€ raitapaidan, jossa on ruskeeta tekonahkaa olalla. Tosi kiva paita, mutta olis kannattanut sovittaa, koska se on hurjan levee mulle. Täytynee ottaa saumuri käyttöön joku päivä. Käytin kuitenkin sitä paitaa töissä tänään ja olin varmaan maailman huonoin työntekijä kun olisin halunnut istua koko ajan kun mun piti olla asiakaspalvelussa eikä ommella. Onneksi oli suhteellisen hiljasta ja Aino pärjäs mun hilluessa takahuoneessa osan ajasta.


Tosta kuvastakin päätellen mun täytyis tarttua siihen saumuriin heti! Töissä oli oikein mukava kun tänään sain muokkailla kahdenkin Kihniöläisen mekkoja. Harvemmin sitä samana päivänä töissä tapaa noinkin paljon meitä pikkupaikkakuntalaisia. Kihniöllä olis tarkotus mennä poikkeemaan taas tiistaina ja keskiviikkona lähdenkin sitten vanhempieni kanssa Rukalle lomailemaan loppuviikoksi. Oikea aihe sinne menoonhan on isän 60-v. synttärit, mutta mä ajattelin käyttää aikaani hyödyksi lukemalla pääsykokeisiin.

Mulle on tullut nyt kutsu kolmeen paikkaan, josta valitettavasti kaks on päälletysten. Ensin siis maanantaina olisi paperi-, tekstiili-, ja kemiantekniikka, jonka taidan jättää väliin ja menen Ikaalisiin testaamaan pääsisinkö opiskelemaan matkailualaa, joka todellakin kiinnostaisi. Keskiviikkona olisi vuorossa mun mielestä haastavampi vaihtoehto Liiketalous, jonne on aivan järkyttävää ennakkomateriaalia luettavana. Toivottavasti mä selviän tollasesta urakasta sen viikon aikana, kun jotkut on alottanut lukemisen jo heti kutsun saatuaan. Toi liiketalous mua kiinnostais siksi tosi paljonkin, koska oon suunnitellut tuovani jonkun uuden vaateketjun Suomeen. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan.


Ja lopuksi kun näistä "minä bikineissä" -kuvista niin tykkään niin sain juuri Miialta kuvat Abu Dhabin allasalueelta ja nyt on tota lämpöä NIIN ikävä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti