maanantai 3. syyskuuta 2012

Candy smell


Maanantai aamu alkaa aika rankasti, kun herätys on kuuden aikaan ja seiskalta pitää olla jo alottelemassa työntekoa. Tällä(kään) viikolla en ehdi paljon oikeessa koulussa käydä, kun Ollaan tyttöjen kanssa hommissa EOAW naiskonferenssissa. Katsotaan mitä siitäkin sitten tulee ja keskiviikkona hoidetaan bumtsinaminamibumbum rastia tursajaisissa, joten menoa riittää. Tästä syystä taidankin ottaa torstain ihan omaa aikaa... 

Mutta asiaan:


Testasin Jaanan pyynnöstä sen kasvojen pesuainetta silloin, kun olin Parkanossa niillä yötä ja voin sanoa aivan samat sanat kuin Jaana. Purkista tota tuotetta tuoksuttaessa se tuoksuu ihanan hedelmäiselle tai jollekkin söpölle ja makealle. Kasvoille laitettaessa (varsinkin nenän lähistölle) tuoksusta tuli kuitenkin niin ällömakea, että teki mieli oksentaa. Aine oli pestävä salaman vauhtia kasvoilta että paha olo menisi ohi. Tämän vuoksi en siis voi suositella kenellekkään tuota tuotetta, vaikkakin se jätti iholle ihanan pehmeän tunteen.

Paita, Korvikset itse tehty, Toppi, Housut H&M, Sukat New Yorker, Kengät Ylivanhat jostain.

Karkkihajusta karkkikorviksiin. Kuvista ei nyt saa maailman parhaiten selville, mutta korvissa mulla oli lauantaina töissä omatekemät vaahtokarkkikorvikset. Alkuperäiset itsetekemät korvikseni annoin pois ja perjantaina askartelin veljen lasten kanssa niitä lisää, joten nyt on myös Krishnalle karkkikaulakoru valmiina, koska hän ei omista korviksen reikiä. Teinpä vielä yhdet ylimääräiset korviksetkin, mutta niistä tuli vähän kapeammat kuin aikaisemmista. Saas nähdä kelle ne annan...

Asusta on pakko sepustaa myös muutama sana, koska toi paitapusero on mun itse joskus 17-vuotiaana tekemä ja se istuu vieläkin ihan täydellisesti, vaikka malli saisikin olla pidempi. Toinen todella vanha juttu ovat noi kengät. Löysin tollaset läskipohjalliset korkkarit yllätys yllätys mökillä siivotessani kaappeja ja ajattelin kokeilla josko niitä voisi vielä käyttää. Mitkään mukavimmat ne ei jalassa ole, mutta menettelee, joten kyllähän noita voi joskus pitää. Olen kaiken lisäksi itse joskus tuunannut tylsistä kengistäni söpömmät listäämällä eteen kapeat mustat rusetit.

Ennen kuvien ottoa mulla oli hyvinkin varma olo mun asusta, mutta sitten huomasin noiden housujen olevan kovasti pesua vailla. Noi on just sellaset jotka on pesun jälkeen hyvät ja sitten ne löystyy nopeesti. Olisi pitänyt alunperin ostaa kokoa pienemmät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti