lauantai 1. syyskuuta 2012

Kesä loppuu...


Huvittavaa, että puolet eilisen asusta on ostettu eri puolita maailmaa. Mun vaatekaappi ja asusteet alkavat pian siis olemaan aika uniikkeja yhdistelmiä, josta kyllä tykkään ihan suunnattomasti. Kaikista parasta on myös se etten aina heitä vanhoja vaatteita suoraan menemään mihinkään keräykseen vaan laitan aina mökille aika ison osan vaatteistani vain seisomaan kaappiin. Nytkin sielä kollatessa löysin todella monta vanhaa vaatettani, jotka ovat joskus jääneet käyttämättä mutta hyvän kuntonsa puolesta en ole raaskinut niistä luopuakkaan. Hyvänä esimerkkinä on eilisen paita. En oikeen ennen välittänyt sen väristä, mutta nyt se on mun mielestä aivan ihana koko etuosan kokoinen haaleasti hopealla kuvioitu HelinäKeiju vain lisää mun rakkautta tohon hupulliseen neuleeseen.

Paita Kanarialta, Housut H&M, Kengät Abu Dhabista, Laukku ADAX, Kello SpeedSonic
Olen selkeästi alkanut tänä syksynä oikein villisti kun nyt on jo toista kertaa väriä värin kanssa päällä. Enkä siis tarkoita sitä, että mun asusteet loistaa aina kaikissa sateenkaaren väreissä vaan sitä että paita ja housut ovat molemmat ihan oikeita värejä. Katsotaan sitten koska siirryn taas siihen kokomustaan pukeutumiseen mihin lähes jokainen suomalainen ainakin talvisaikaan sortuu. (ei siinäkään mitään pahaa ole!)

Sukat New Yorker Berliini
Yritin vielä ottaa mun kengistä pilkottavista sukista kuvaa, koska olen nyt rakastunut tohon että sukat ovat aina ihan eri väriä kuin mikään koko asussa tai vähintään neon väriset jos muuten päälle on eksynyt jotain samaa. Tällä kertaa nilkkureiden alta kurkki neonkeltaiset nilkkasukat joita ostinkin eri väreissä euroopan reissussa kivan kasan (täytyy saada lisää!).

Mulle tuli myös Nellystä kahdet kengät, jotka tilasin 19,95€ alesta, mutta en sitten tainnut rakastua niistä kumpiinkaan vaikka netin ihmeellisessä maailmassa aamu kasin aikaan ne vaikutti juuri täydellisiltä. Toisen korot olivat liian korkeat ja toisen vähän karvamainen materiaali ei innostanut ja kokokin oli vähän pieni. Koitin sitten eilen käpytellä mun vanhoilla nilkkureilla ja voin kertoo, että sattuu! Olisi pitänyt kesällä käyttää enemmän korkoja kun nyt joudun ajamaan taas pohkeeni ja jalkapohjani sisään noihin ennen niin parhaisiin kenkiin. Eli saan tämänkin syksyn kävellä vanhoissa nilkkureissani kun jalat eivät ole niihinkään edes tottuneet niin miksi hankkisin uusia taistelutovereita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti