tiistai 30. lokakuuta 2012

Nami, Nami, Bia, Bia!



Mun vaihtoon lähtöjutut on heittäny ihan täyttä kuperkeikkaa! Munhan aluksi piti lähteä Liettuaan ja ottaa sellanen low cost -vaihtopaikka, mutta ihana rakas ryanair perui talvella kulkevat lennot liettuaan ja mä satuin kesällä käymään Kaunasissa enkä niinkään rakastunut siihen paikkaan niin mua ei enää oikeen innostanut lähtee. Vaihtofiilis oli täysin maassa, vaikka kavereita, perhe ja poikaystäväkin lupasivat tulla käymään.

Mun eteen kuitenkin sattui sen jälkeen maailman paras yllätys, kun yksi opettaja tuli kertomaan, että Afrikkaan olisi vaihtorahoitus valmiina jos joku vain sinne suostuisi lähtemään ja mehän heti seuraavana päivänä otettiin asiaksemme alkaa rumba kyselystä niiden paikkojen perään ja selvisi heti, että paikkoja on kaksi (mahdollisesti kolme jos rahoitus jaetaan kaikkien kesken). Kaksi meistä päätti hakea Namibian paikkaa, kun kolmas päätti pitää varman vaihtopaikkansa muualla. Mä siis heitin Liettuan roskakoriin ja aloin innostumaan uudesta kaukokohteesta!

http://weheartit.com/entry/15830910

Viimeviikon lopulla meille tuli viestiä, että 5.11 täytyy olla viimeistään kaikki paperisotkut laitettuna eteenpäin outgoing toimistoa kohti ja me sovittiin, että maanantaina tulostellaan ja katsotaan vähän niitä asioita. Olihan aikaa kuitenkin reippaasti yli viikko. Tällä hetkellä toi aika tuntuu ruhtinaalliselta, koska eilen illalla tuli viestiä, että aika onkin LYHENTYNYT! APUVAA... Aikaa oli vain keskiviikkoon ja tää pyyntö oli siis tullut sieltä Afrikasta asti! Tuli jäätävä stressi tänään hoitaa meille kaikki paperit valmiiksi, joita ei ollut ihan vähä. Birth certificate, viisumi, passin kopio, motivation letter, cv englanniksi, todistus enkun opettajalta ja koulutusalajohtajalta ja kv-koordinaattorilta. Huhhuh.

Huomennaki joudutaan siis mun matkakaverin (=A) kanssa jakautumaan eri paikkakunnillekkin, että saadaan kaikki paperit hoidettua eli mä menen Ikaalisiin hoitaan kv-koordinaattorilta meille ne kurssit, jotka saadaan hyväksiluettua Afrikasta ja A menee Tamkiin hoitamaan loput paperit outgoing toimistoon. Kunhan vain mä vielä aamulla ennen kouluun lähtöä juoksen sinne viisumihakemukseni, koska olin tyhmänä unohtanut tulostaa sen ennen kuin tänään täyteltiin papereita sellaset rapiat 2 tuntia. Ei ole muuten ihan helppoo tämä vaihtoon läheminen!

Nyt kuitenkin kaikkien sormet ristiin ja peukut pystyyn ja ihan mitä vain siitä, että päästäisiin sinne Namibiaan, nam nam <3

(aika jännä et ne pyytää jotain motiivikirjeitä yms, kun samalla pyytää lähettään viisumihakemuksen, että eiköhän ne ole vain sellasta turhanpäiväistä soopaa, mut meidät on "oikeesti" jo valittu...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti