perjantai 19. lokakuuta 2012

noloa vaiko ei?



Tukholman reissu takana ja tänään on tullut käytyä muoti ja kauneusmessuillakin Pasilassa. Aikamoista menoa ja matkailua siis koko loma ollut tähän mennessä. Illallakin vielä lähden Ikaalisiin katsomaan PMMP:tä, kun se jäi Approillessa väliin.

Kuvia Tukholmasta ja jotain messuiltakin pistän tuleen tuutista ulos ensi viikolla. Nyt esittelyyn yksi Tukholmassa päällä olleista asuista:

Takki, Paita (uusi) H&M, Housut Lindex, Kengät Barcelonasta, Vyölaukku GT

En ole kehdannut Suomessa pistää päälleni tota vyölaukkua, jonka ostin jo kesän lopussa, mutta otin sen Tukholmaan mukaan testiin. Mun mielestä se ei näytäkkään yhtään niin pahalle, kuin mitä kuvittelin ja nyt voinkin ehkä jatkossakin käyttää sitä muidenkin vaatteiden kuin intiaani naamiaispuvun kanssa! Ostin myös uuden valkkiponnarin hennesistä, kun sielä oli kerrankin sellasia tummanvaaleita jäljellä, mun vanha kun on musta ja se jää tosi herkästi näkyviin aina jostain kohtaa.


Lomalla on ollut aikaa myös käsitöille ja sukulaisten opissa on hyvä olla. Ei tää mun ensimmäinen pitsiliina ole iso tai kaunis, mutta annettakoon se anteeksi. Nyt ainakin ymmärrän miten niitä tehdään ja saan opetella tekemään kauniimpia. Isompia en oikeestaan aijokkaan tehdä, koska siihen projektiin, johon mä noita tarvitsen teen vain "täytettä" ja muut saavat hoitaa isommat pitsit!

Katsotaan josko ehdin huomenna tänne moikkaamaan jonkun PMMP videon tjs kanssa :)
Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Oi toi vyölaukku on ihan megakiva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Mustaki tuntuu, et kyllä sitä saattaa alkaakki käyttään ihan "julkisestikki" plus se on ihan sairaan kätevä!

      Poista