perjantai 10. tammikuuta 2014

Pois väristä



Hyvää päivää!

Aihetta nyt ei taaskaan oikeen ole kirjoittamiselle, mutta ensimmäisenä on pakko ottaa esille toi yllä oleva biisi. Mun ja monien muiden mielestä Janna kuulostaa ihan Antti Tuiskulta ja alkaa melkein naurattaan, kun kattoo tota videoo. Tuntuu jotenki siltä, et Antti olis laulanu ja Janna vain esittää videolla olevansa laulaja. Olis hauska kuulla tää livenä, et olisko silloin yhtä Anttimainen ääni.

Jännittävästi kaikki vaatteet H&M

Toinen asia on, että värjäiltiin tossa mun päätä. Ei ihan ruskeeta tullutkaan, vaikka alunperin piti. Nyt ei kuitenkaan ole enää tollanen laikukas oranssi vaan on tasaisempi vähemmän oranssi, mutta todella punaruskea. Hassua vaan miten väri ei oikeen tarttunut mun tyveen, joten en varmaan tule kauheen kauaa tässäkään värissä viihtymään. Kohti tummempia hiuksia siis mennään. Koskakohan alkaa kaduttaan vaaleista pois lähteminen...

Yllä olevasta "asusta" eli perus releistä sen verran, että jalassa on toiset kengistä, jotka mun jalkoihin on nyt alkuvuodesta mennyt. Mursin varmaan varpaani tossa ennen vuodenvaihdetta. En silti lääkäriin mennyt, mutta kapeemmat kengät puristaa niin, että sattuu, joten hennesin halpis ufokengillä ja crockseilla olen voinut kulkea. Noi siniset housut on ollu Jasulla lainassa varmaan pari vuotta, ne oli kans hauska kotiuttaa, harmi vain, että ne tekee mulle jostain syystä aina jäätävän alapötsimakkaran. Johtuen ehkä siitä, että omistan sellasen alarepun, mutta jostain syystä noi housut korostaa mahaa. Se nyt ei tosta kuvasta oikeen selviä. Muutenkaan en edes tykkää noista vaatteista yhdessä enkä tiedä miksi sen tänne kuvautin.

Näillä mennään!

2 kommenttia:

  1. Apua, kuulostaapa kyllä Antti Tuiskulta :D Mäkin luulin pitkään, että Hanna Pakarisen Jokapäiväinen on Tuiskun biisi, kunnes näin jossain gaalassa Pakarisen esittävän kyseisen biisin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääki kuunnella verailun vuoksi toi Hannanki biisi! Antilla on selkeesti suomalaisten naisten ääni tai sitten naisilla Antin ääni.. ken tietää :D

      Poista