perjantai 21. helmikuuta 2014

Sormet ristiin pronssille.


Hirveesti ei poika sauno tänään, mutta silti ihan jees versio tosta biisistä!

Eilen olin menossa koko päivän etten ehtinyt kirjottelemaan ja tänäänkään ei kauheesti innostanut. Nyt kuitenkin lätkää katsoessa vetäisin minttukaakaon nuppiin niin uskaltaudun bloginkin puolelle. (en ole alkoholisti, olen opiskelija) Tästä kun seuraavan vähän yli parin viikon suunnitelmat ovat niin tiukat etten netissä ehdi läheskään joka päivä pyörimään niin parempi pistää viimeset materiaalit ennen hiitolomaa ja Berliinin matkaa pois kamerasta. 

Eilen tosiaan olin koulussa ja keskustassa pyörimässä siihen tahtiin, että Pistoilta kotiuduin vasta 00.30. Olisin varmaan ollut myöhempäänkin, mutta tänään piti ajaa kouluun pitämään esitelmää ja livahtaan tunnin etuajassa tunneilta Suomen pelin vuoksi. 

Mulla ei ole eilisestä oikeen mitään muuta sanottavaa, kuin yli 100 kuvaa kamerassa. Olin oikein ahkera, mutta melkein kaikki kuvista on heilahtaneita, koska keskityin videon ottamiseen. Rakastan edelleen mun kameran video ja kuva ominaisuutta, mutta olen todella huono keskittymään niihin kuviin. Ehkä mä vielä joskus opin. Alla muutaman kuvan kooste eilisen tapahtumista:

Kävin todistetusti koulussa. Päällä GT Toppi ja paita, H&M farkut, Kengät Barcelonasta

Kaukassa Dead Mamasin kaulakoru, joka on yks mun lemppareista <3

Koulusta päästyäni heitin auton kotiin ja suuntasin suoraan kaupunkiin suksimaan vittuun

Rastit lähtöhörppyä lukuunottamatta meni aika hyvin. Ei voitettu ja meille valehdeltiin palkintojen jaon olevan Fätissä.

Kristalla halusin ottaa välikuolemaa. Siitä kuolemasta ei oikeen tullut mitään, kun Krista ei halunnut että väsähtäisin.

Baarissa olinkin jo pingviinirepun halailukunnossa. Päätäkin alkoi jo särkemään.

Menojuomana sielä oli enää 2,5€ kuplavesi. Bussi kotiin lähti 00.10. Hauskaa oli niin kauan kun sitä kesti!

Tänään oli mun TAMK uran varmaan viimeinen normaali opiskeluperjantai. Aika jännittävää! Nyt alkaa sitten hiihtoloma! (Itsenäisen opiskelun viikko) Lähden Kangasniemelle porukoiden kanssa huomenna ja takaisin kotiin palaan varmaan vasta maanantaina ja sitten keskiviikkona onkin jo aika strartata auto kohti Kihniötä loppuviikkoa viettämään. Koitan silti ottaa mukaan myös jotain tenttimateriaaleja, kun loman jälkeen on vielä parit tentit ennen kuin voin pikkuhiljaa alkaa huokaisemaan helpotuksesta.

Nyt huokaisen helpotuksesta nettimaailman suhteen ja siirryn lomalle, toivon myös että oppariasiat sujuvat omalla tahdillaan etten lomalla joudu alkaa ahdistelemaan ketään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti