perjantai 29. kesäkuuta 2012

Matkaan taas kuljen nyt



Ei tietenkään olla mitenkään viimetinkaan hommaamassa kaikkia asioita sunnuntaina starttaavaa Euroopan matkaa varten. Tänä aamuna varasin sunnuntai illaksi lautan (78€), joka on Tallinnassa jo maanantain puolella. Ajetaan sitten hetken matkaa pois Tallinnasta ja jäädään autoon yöksi. Aamulla sitten matka kohti meidän ensimmäistä pysäkkiä Liettuaa voi alkaa. 

Autovastaava oli eilen käynyt hakemassa meille vm. -94 farmari Volkswagen golffin ja sillä siis päryytellään ympäriinsä ja toivotaan hartaasti ettei se hajoa matkalle. 

Varasin tänään myös meille aamulaivan 13.7 Tukholmasta Turkuun ja sinne myös aamiaisbuffetin (90€). Hytin ottaminen jätettiin väliin, mutta mulla kävi mielessä, että laivalla vois taas käydä vähän vaikkapa poreammeilemassa. Tosin vain jos on enää rahaa jäljellä... Ainakin Tanskasta Ruotsiin siirtyessä meidän täytyy maksaa tiemaksua Juutinrauman sillasta (40€), mutta muuten ei tollasista lisäkustannuksista vielä tiedetä. Aika näyttää ja tie vie.


Yhden reitin tulostin meille googlemapsista, koska mennään varmaan Tukholmassa mun isän tädille yöksi, että osattaisiin suoraan oikealle kadulle. Muuten Topilla on muutama kartta ja mäkin ajattelin, että jos täytyisi vielä käydä ostamassa joku. Ainahan niitä kuitenkin huoltoasemilta löytää, joten eiköhän me pärjätä...

2 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa reissua! Laurahan lähtee kanssa heinäkuun alussa reissaileen Eurooppaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juteltiinkin siitä Lauran kanssa yks päivä Faces... Kiitosta vaan! Toivotaan, että säät suosii :)

      Poista