sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Appelsiinikuoriainen



Pakko vielä jatkaa tolla oranssin ja mustan yhdistämisellä hetki, kun tältä viikolta on vielä kuvat yhdestä rentoiluasusta. Tuntuu myös, että olen alkanut asumaan vähän liikaakin lenkkarit jalassa, mutta ne tietysti on parhaat kävelykengät jotka omistan. (vaikkei ne nyt kuvissa näykkään) En vielä tiedä oliko virhe olla pakkaamatta niitä mukaan euroopan reissulle, mutta kun matkakumppanilta tuli viesti että "Mieluiten ei si hulluna romua", niin en uskaltanut ottaa kolmansia kenkiä. En mä oikeesti ole edes pakannut paljoo tavaraa, joten oon aika ylpee itsestäni!


Mun oli pakko ottaa yksi kuva laukun knssa, että siitä näkisi taas miten lapsellinen olen. Kissa avaimenperä ei varmaan ikinä kasva musta irti ja kadulta löytynyt tutti (joita keräilen) on ottanut paikkansa sen vierestä. Täytyy ehdottomasti joskus tehdä sellainen laukun sisältö -postaus, koska elän periaattees kahden asunnon välillä niin kannan koko omaisuuttani mukanani.. En itsekkään aina muista mitä kauheuksia sieltä löytyy! Ja painoa laukulla on aina vähintään se sata kiloa niin, että hartiat on varmasti jumissa sen kantamisesta.

Voisin ilmaista myös pettymykseni mun juhannuksena saamalle rusketukselle. Tyhmä minä käytin kaikista aurinkoisimman päivän miesten mallin t-paitaa ja sen vuoksi en ole saanut yhtään aurinkoa rintaan, vaan pelkästään naamaani. Otsa on kaikista tummin, mutta näistä kuvista käy selkeästi esille, että rintakehä kaipaa myös kipeästi päivetystä. Tosin saan varmaan olla iloinen, etten palanut ilman aurinkorasvaa...


Mä innostuin muuten mekittömänä laittamaan pinkkiä huulipunaa mun oranssien kuteiden kaveriksi ja onhan se nyt vähän överi. Tosin mä rakastan testailla kaikkia överijuttuja ja lopulta monet niistä jäävät mun arkikäyttöön, niin miksei sitten tämäkin. Tosin ihan tollasten lenkkivaatteiden näkösten vaatteiden kanssa huulipuna voi luultavasti olla bit too much, mutta värikkäiden kouluvaatteiden kanssa ehkä vois toimiakkin.



Se siitä oranssiin hullaantumisesta. Mä pystyn laskemaan jo sormilla tunteja siihen ettei olla enää Suomessa, joten pian pitäis alkaa jännittämään. En voi sanoa olisiko muutamien viimeöiden painajaiset olleet jo alkujännitystä, mutta kaippa se siitä. En ole koskaan ollut sellanen riemusta kiljahtelija lähtiessäni minnekkään saatika kauhea jännittäjäkään. Hieno on kuitenki aina päästä pois Suomesta. (Silti Suomi <3)

Kävin tänään vielä ostamassa meille kunnon karttakirjan. Meillä oli Ausseissa ton tapanen mukana reissussa ja sillä pärjättiin mainiosti. Tollanen on niin paljon helpompi kuin isot kartat, joita on vaikea lukea autossa. Lisäksi siinä on tärkemmät 30 kaupungin kautta-ajokartat, joten selvitään varmasti mainiosti! Mulla alkaakin nyt iltapäivä täyttyyn sillä, että piirrän meille lyijykynällä tonne ajoreittejä ja sitten täytyy vielä vähän siistiytyä ennen lähtöä, kun en kuitenkaan tiedä koska pääsen seuraavan kerran suihkuun!

Toivottavasti tulee hyvä reissu ja hienot kelit. Katsotaan pääsenkö missään vaiheessa niinkin hyvällä koneella käymään, että saisin jotain väliaikaraporttia tänne matkasta. Voi muuten olla, että on aika moniosainen matkapostaus edessä, kun nyt siirryn pariksi viikoksi on the road!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti