Vesileikkejä

Sunnuntaina häiden jälkeen aurinko otti silmiin ja oli heikko olo, mutta se oli pakko korjata. Mun korjaussarja oli vähän erilainen. Ensin mun täytyi selvitä, ajaa Tampereelle ja heittää poikaystävä kotiin nukkumaan. Siitähän se hauskuus alkoi, vaikka aluksi vähän pelottiki miten pärjään.

Mun veljen vaimo soitti mulle sunnuntaina aamulla, että lähdetäänkö niiden kanssa veneileen. Poikaystävä oli sitä mieltä, ettei se kestä olla veneessä eikä jaksakkaan. En mäkään heti luvannut, mutta hetken asiaa sulateltuani päädyin siihen, että kaunis päivä on aivan pilalla jos en tee jotain! Niinpä suuntasin auton nokan kohti Hatanpään venelaituria, josta mut noukittiin kyytiin.

Mahanpohjassa tuntui ensimmäiset möykyt enkä voinu ku nauraa ja huutaa et mua pelottaa. Mun veli on aivan hurjapää ton veneen kanssa eikä pelkää ollenkaan sen kaatuvan, vaikka kaks naista kiljuu korvan vieressä.

Mahti asukuva! Takki poikaystävän, toppi New Yorker Berlin, Housut Cubus, Gaga Arskat GT

Ensimmäinen pysäkki oli heti Viking -saari, jonne mentiin syömään. Mun hermot ei varmaan suoraan olisi kestänytkään pidempää veneajelua, joten oli ihan hyväkin pitää pieni tauko. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt tolla saarella ja mun mielestä oli yli kivaa lukea sen historiasta yms saaren esitteestä. Löydettiin (kysymällä) myös makkarapaikka ja jätettiin kokkailu mun veljen hommaksi.

Veli onnistui oikein hyvin toisten makkaroiden paistossa, mutta en meinannut millään tajuta kun se ojensi makkaroita sanoen, että ota omasi. Koskin ensin varmaan kaikkiin ja viimeisenä vasta tajusin, että " Hei! Tässähän lukee mun nimi!". Tais olla pikkusisko aika hitaasti käyvällä fiiliksellä ja aivan tampio. Oli kuitenkin ihan hauskat viillot! Ihmettelinkin, että miks se tekee niitä niin kauan...

Kun oltiin syöty ja mä olin kikatellut väsyäni tarpeeksi siirryttiin takaisin veneeseen (helpommin sanottu kuin tehty!).  Koitettiin löytää joku vähän vähäaaltoisempi paikka pieniä vesileikkejä varten, mutta eihän sellaista oikeen löytynyt. Minä hurjapää hyppäsin ensin vedettävälle lautalle ilman pelastusliivejä, mutta veljen vaimo antoikin ne mulle aika pikaseen.

Mut vedettiin paljon kauempaa kuin missä Rosendahlin ranta on ihan keskustan tuntumaan ja koitin reitin varrella varmaan kolmea eri asentoa. Toi oli aivan sairaan hauskaa, mutta olen saanut kyllä tuntea sen nahoissani, kun tollanen hetken liikunta ja pomppiminen on saanut mun lihakset särkemään vielä kolmenkin päivän päästä. Pitäisi varmaan harrastaa useemmin kesälläkin liikuntaa...

Kun mut oltiin saatu takaisin veneeseen haettiin äiti noin 25minuuttia myöhässä Laukontorilta ja veteen sai märkäpuvussa hypätä mun veljen vaimo. Mä todellakin ihmettelin ton kyytini kohdalla, miten se oli aluksi sanonut mulle ettei tossa välttämättä kastu ollenkaan, koska olin ensimmäisen metrin jälkeen aivan märkä johtuen niistä isoista aalloista. Aallot oli kuitenkin pienentyny siinä tunnin aikana ja se sai nauttiakkin vähän rauhallisemmasta menosta. Tosin veli pyöri sillä veneellä niin paljon, että saipa vaimonsakkin kokea sellasen "mä tipun!" -fiiliksen.

Kaikista ehkä pelottavin osuus oli edessä seuraavana, kun meidän kuski meni lautalle. Minä jouduin ajamaan ja mua pelotti aivan sairaasti! Äiti huusi mun vieressä, että käänny tai älä käänny niin nopeesti ja veljellä oli tylsää, kun en uskaltanut mennä kauheen lujaa...

Sielä se yritti kikkailla kaikkia omia juttujaan ja koitti nousta seisomaankin. Vauhti ei vaan tainnut olla ihan tarpeeksi kova, että olis oikeen kivasti päässyt testaileen tota lauttaa. Suunnattiin tässä vaiheessa jo kohti rantaa ja vastaan tuli ärsyttäviä kalaverkkoja ja merkkejä joita en tajunnut, oli pakko hidastaa ennestään tahtia ja kysyä veljeltä apua niiden väistämiseen.

Kun oltiin tarpeeksi lähellä rantaa otti veljen vaimo ohjat omiin käsiinsä ja lähti pyörittään vähän enemmän. Siinä on meillä toinen hurjapää!

Mä pääsin kuvailemaan iPadilla ja veli nousi täysin pystyyn veneen takana. Hullu mies! Sitten se yritti upottaa tota laitetta ja ties mitä. Meillä kaikilla oli hauskaa aina, kun joku oli tuola menossa. Varsinkin, kun naisilla sieltä kuului välillä kiljahduksia eikä sitä tiennyt onko ne hyviä vai pahoja. Oli tosi hyvä, että lähdin mukaan vesille, koska ilman mua muutkaan ei olisi voineet lauttailla. Tossa on pakko oikeestaan olla aina kolme ihmistä, kun yksi ajaa ja yksi katsoo vedettävän käsimerkeistä milloin pitää himmata ja milloin lopettaa...

Suosittelen kyllä kaikille tollasia vesileikkejä, vaikka aluksi vähän jännittäisikin! Mieltä helpottaa kuitenkin, että nähtiin kaatunut soutuvene ja pelastuspartio saapui aika vikkelään sieltä ihmistä noutamaan ja hinaamaan venettä pois. Pelotti vaan ettei me oltais tekemillämme aalloilla sitä kaadettu (ei kai nyt sentään?). Haluan ehdottomasti vielä uudelleen vesille tänäkesänä!