maanantai 13. helmikuuta 2012

Finally!


Michel Teló - Ai Se Eu Te Pego - Oficial (Assim você me mata)

Sain sentää siirrettyä vihdoinkin GOOM kuvat tikulle, että pystyn näin viikon myöhässä kertomaan asiasta. Eli Matkaan lähdettiin tolloin 6.2 pienten ongelmien saattelemana, mutta laivassa ei onneksi sattunut mitään pahempaa. Sain nätisti salakuljetettua pullon laivaan, kun Paapi urheasti käveli suoraan tarkastajien eteen ja joutu laukkutarkastukseen. Ei sitten otettu edes kuvaa laivaan menosta, kun ei ollut koko porukka kasassa ja mentiin heti ostamaan Buffettiin lippua. Buffet oli ihmeen halpa, kun olin varautunut maksaan siitä jotain 30€ ja hinta olikin vain 24€, josta sai puolet kivasti maksettua 6€ arvosilla ruokakupongeilla, jotka sai laivaan mennessä.


Ruoka maistu ja söin sitä ihan liikaakin, joten ähkyn saattelemana mentiin hytin kautta odotteleen Jukka pojan keikan alkua Oceans clubia kohti. Joskin matkalla poikettiin otattamassa kivat kampaukset ja rakastuttiin Fudgen glitter suihkeeseen, jota laivalla kuitenkin kutsuttiin keijupölyksi.






Ilta meni viuhahdellessa ja erilaisia haalarimerkkejä keräillessä. Tanssittiin myöskin paljon, mutta valitettavasti Sak Noelin aikaan laiva alkoi vähän keikkumaan, josta mä en tykännyt sitten yhtään. Muutenkin Sak Noelin keikka oli aikamoinen pettymys kun se oli lähinnä perus DJ, jolla on pari omaa biisiä joita se soittelee jossain väleissä niin kuin muutkin DJ:t. Ei sitten katottu sitä loppuun asti vaan mentiin hyttiin valmistautuun viuhahdukseen. Meillä oli hytissä aina välillä Hatkot eli Hytti jatkot, joskin ton sanan mä vahingossa väänsin, kun kirjottelin nopeesti Hannalle "tuu meidän hyttiin hatkoille" -viestiä. Aika mukavasti myöskin meidän gängi löysi toisensa aina, vaikka Marianne ja mä erkaannuttiinkin Paapista ja Hannasta usein.



Marianne ja mä mentiin hyttiin joskus 4 aikaan ja alettiin nukkuun höpöttelyn jälkeen ehkä joskus viideltä. Nukkumaan alkaminen oli tapahtunut niin, että Marianne oli sanonut, että " Huomenna mennään sitten Petrin keikalle" ja mä vastasin kuorsauksella. Aamulla meillä alkoi ennen 9 hyttibileillä, kun oltiin katkeria muiden musiikin jumputuksesta yöllä. Pistettiin musat niin kaakkoon kun mun soittimesta lähti (ei paljo) ja alettiin kerbaan.






Mariannen vahvuuksiin voisin sanoa laivojen bongailun laivalla, koska vähän väliä se ilmotti, että tuola menee serenade tms. Olen kuitenkin todella ylpeä meistä, koska pääsin varmaan ensimmäistä kertaa koskaan laivalla aamupalalle! Eikä sen hintakaan ollut kuin 6€, joten leivän ostaminen olis tullut oikeestaan saman hintaseksi ja tuolta mä vielä salakuljetin leivän hyttiinkin odotteleen iltapäivän nälkäkiukkua. Mun kuva näyttää sen verran kierosilmäseltä, että kyllä huomaa neidin bilettäneen edellisen illan. Enkä mä ees tykkää käydä laivalla, nii miks sinne aina menen! Kuitenkin koitin säästellä rahojani ja hoitaa juomapuolen aina hytissä, eikä aamulla ollut edes paha olo...



Meidän päivä jatkui reinobaarissa karaoken laulamisella, mistä saatiinkin kauheesti kaikkee sälää hiirimatosta energiajuomiin ja sitten välillä suunnattiin hyttiin ompeleen uudet haalarimerkit kiinni ja kerään vähän voimia, koska Mariannen suuresti odottama ja mun pelkäämä Petrin keikka oli vielä edessä päin. Voin sanoo, etten nauttinu siitä keikasta kyllä ollenkaan, koska mun mielestä Petri Nygård on tosi säälittävä tyyppi, mutta ainaki väkee oli paljon ja näin paljon tuttujakin ennen keikan alkua.





Tosta viimesestä videosta voi päätellä miten innoissaan Paapi ja Marianne oli Petrin keikasta... Mä ja Hanna lähdettiin kesken keikan syömään seaside cafeeseen mummon muusit ja lihapullat ja sen jälkeen mentiin hytteihin päikkäreille. Voin sanoa, että päikkärit oli ainakin mun osalta todella huono idea, koska loppupäivän olinkin kuin perseeseen ammuttu karhu ja kiukuttelin Mariannelle oikein olan takaa koko bussimatkankin. Onneksi olin ostanut meille takaisin paluu bussimatkan sentään ja oltiinki sitten 10 aikaan Tampereella, kun Laivakin oli tunnin verran myöhässä.

Oli aika rankka, mutta antoisa reissu, saa nähdä jos uskallan mennä ens vuonnaki (ketä mä huijaan, todellaki oon menossa jos oon Suomessa!)

(voisko joku kertoo miten noi videot sais näkyyn isompina???)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti