päivän hyvä työ

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Hyvä ihminen

Joskus elämä pysäyttää hetkeksi, kun näkee jonkun onnettomuuden. Nyt varsinkin kun lunta on tullut ja tiet ovat jäässä kuulee radiosta koko ajan onnettomusspaikkojen raivaamisesta ja liikenteen hidastelusta. Itse olen todellakin sitä mieltä, ettei tollasella kelillä kannata kaahailla saatika ohitella. Kyllä kaikki pääsee perille kuitenkin ja Ikaalisistakin Tampereelle tullessa olet kuitenkin samojen autojen kanssa rinnakkain Tampereen jonoissa, jotka ovat ohittaneet sut jo ensimmäisillä ohituskaistoilla. Parhaimmillaan se toinen on 10 min ennen sua Tampereella.

Oikeesti ihmiset ottakaa rauhallisesti!

Mä itse jouduin yksi päivä soittamaan ambulanssin miehelle, joka kaatui ja löi päänsä. Hän makasi hetken tajuttomana, mutta kun mies virkosi hän sanoi mulle todella kivasti: "En ole ikinä tavannut näin auttavaisia ihmisiä". Mulle itelle tuli todella hyvä mieli, että kuitenkin suomalaisissa asuu se läheisenrakkaus ja auttavaisuus sisällä, kun paikalle pysähtyi muutenkin monia ihmisiä kysymään tarvitaanko apua. Mä vain satuin olemaan toinen niistä henkilöistä, joka oli ensimmäisenä soittamassa apua, mutta siinä maassa sen miehen ei oltais annettu olla ilman apua, vaikka en itsekkään olisi paikalle saapunut.

Kävin aika hiljattain suorittamassa EA1 kortin ja senkin kannattaisi ihan kaikkien käydä. Tosin sekin pitää uusia kolmen vuoden välein, mutta ainakin saisi perustietoja hallintaan. Ensinnäkin se, että hätätilanteessa numero 112 on ehkä maailman vaikein näppäillä. Itsekkin ensin painoin Q-kirjainta kännykkäni näppäimistöltä 1:n sijaan, koska se on siinä paikassa missä vanhanaikaisissa kännyköissä on ykkönen. Myös perus kylkiasennot ja hengitysten tarkastamiset on hyvä osata, mutta mulle itelle kaikista mielenkiintosinta (jos niin edes saa sanoa) tuossakin vaaratilanteessa oli, että kun potilas virkosi niin ambulanssin tuloon kesti kuitenkin hetki. Small talk taitoja todellakin tarvittiin kun piti saada aivan vieras ihminen jutteleen mun kanssa ja pysyyn rauhallisena odottamassa parempaa apua. Olen iloinen, ettei sille miehelle ilmeisesti sattunut mitään pahempaa ja että me kaikki, jotka siinä oltiin selvittiin vain säikähdyksellä. Pitänee varmaan harkita tota EA2:n suorittamistakin, että olisin vielä edes vähän viisaampi tollasissa tilanteissa.

Tästä auttamisen tunteesta mulle itelle jäi kuitenkin vähän paha mieli, kun olen toiminut Unicefin ja Childfundin feissarina, mutta en ole koskaan itse antanut mihinkään keräyksiin mitään. Olen kuitenkin harkinnut lahjoittajaksi alkamista siitä lähtien kun Australiassa ihmiset alkoivat helposti lahjoittamaan $43 kuukaudessa ja me pihit suomalaiset ei anneta edes sitä minimi 6€. Itsekkin lähdin minimillä mukaan ja tiedän ettei mun antamat rahat välttämättä mene unicefin kautta juuri jonkun tietyn lapsen koulutarvikkeisiin tai lääkkeisiin, jotka pelastavat AIDSin lapselta, mutta ainakin tiedän, että ne menevät toimintaan, jotka tukevat hyvää työtä, vaikka sitten maksaisinkin vain feissareiden palkkoja.

Toivon todella, että enemmän suomalaisia ihmisiäkin ottaisi kummilapsen ulkomailta tai sellaisen voi löytää myös suomesta. Tosin se vaatii oma-alotteisuutta, mutta apua voi antaa sielä missä sitä haluaa antaa. Mäkin varmasti vielä joskus otan kummilapsen jolle voin kirjoitella ja jota voin käydä katsomassa, mutta hoidan kyllä omat opiskeluni ja opintotuen nostot ensin alta pois.