tiistai 10. tammikuuta 2012

Reklamaatiota


Evanescence - Call Me When You're Sober

Niinkuin jo eilen mainitsin niin Jaanan ja mun shoppailupäivä ei ollut täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen yllätys mulle oli, kun villatakista jonka sain joululahjaksi aukesi molemmat sivusaumat. Todella hyvää Hennesin laatua ja vähän harmittaa lahjan antajankin puolesta, kun saman tai parempitasoisia villatakkeja sai Ginasta vitosella ja toi on kuitenkin maksanut sen 30€. Takki sitten lähti pois päältä odottaan sivusaumojen ompelua.

Seppälään mentäessä katteltiin lähinnä kosmetiikkapuolta ja kyselin Jaanalta käsirasvasta, jota se oli mulle aikaa sitten ostanut. löydettiinkin vähän samanlainen purkki, mutta kotona selvisi, että ne oli muuttanut ton koostumusta ja tuoksua, mutta kyllä se kai tulee käytetyksi. Toi pieni ongelma ei kuitenkaan ollut se mitä Seppälässä oikeasti tapahtui. (rumpujen pärinää)


Jaana oli katsomassa sinistä kynsilakkaa, jota sillä oli aikaisemminkin ollut ja meinas ostaa sen viimeisen purkin, joka oli enää myynnissä. Kun se nosti sitä korkista koko pullo kräsähti maahan Jaanan juuri ostamille kengille ja sen housuille. Mä olin onneksi askeleen taaempana niin mun kengät kärsivät vain pientä vahinkoa, jonka sai pienellä karvojen leikkelyllä hoidettua. Mentiin tietenkin sanomaan asiasta kassalle ja saatiin kynsilakanpoistoainetta, jolla yritettiin hinkata kenkiä.Voin kertoa, että Seppälän kynsilakanpoistoaine on super huonoa eikä se sininen lähtenyt kengistä.

Vietiin kengät suutarille puhdistettavaksi, mutta sekään ei ollut saanut sinistä väriä kokonaan pois, joten käveltiin takaisin Seppälään ja ne sieltä lupasi korvata Jaanan farkkujen ja kenkien hinnan tilille myöhemmin. Kengät jätettiin sinne suoraan ja farkut mä vein sinne myöhemmin, koska ei Jaanalla ollut muita housuja tietenkään mukana. Kuitenkin hyvää palvelua Koskikeskuksen Seppälän lyhythiuksiselta blondilta työntekijältä, joka soitteli kaikkialle miten tollasessa tilanteessa kuuluisi toimia. Voi kun niitä kaikkia teinejä voisi valvoa, ettei ne tekisi piloja ja kokeilisi uusia kynsilakkoja saatika jättäisi niiden korkkeja auki!


Eilen mainitsin myös Glitteristä ostetusta heti hajonneesta sormuksesta. Olen siis aivan rakastunut kahden sormen sormuksiin ja niin myös tykkäsin todella paljon tuosta yllä olevasta, jossa alunperin oli pääkallo poikittain sormien välissä. Se kuitenkin oli sitten heti tippunut, en ole itse huomannut milloin, mutta kaippa tuota sormusta voi noinkin käyttää. Nää kaikki halpissormukset on kyllä todella ärsyttäviä, kun niistä lähtee heti irtoamaan vihreetä väriä iholle, mutta ei parane muuta kuin ottaa kirkas kynsilakka käyttöön ja alkaa maalaamaan.

Että sellainen tapahtumarikas shoppailureissu meillä. Toivottavasti seuraavalla kerralla menee vähän paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti