En muista milloin olisin viimeksi maannut yksin auringossa ja lukenut kirjaa. Australiassa tein sitä harvasen päivä ja se oikeesti on kasvattanut mun yksin olemisen helppoutta. Mulle on aina ollut vaikeeta olla yksin, kun aina kaipaan muiden ihmisten seuraa. Lapsena menin joka päivä rannalle ja sielä oli aina kavereita, mutta sadepäivät yksin oli maailman rasittavinta. Aika usein meninkin sitten porukoiden työpaikalle niitä kiusaamaan.
Kuitenkin ikä opettaa ja tänään en edes jaksanut yrittää saada ketään mun ja viinipullon seuraksi, kun suuntasin koskenrantaan nauttimaan säästä ja maailman parhaasta kirjasta, jonka olen lukenut jo tuhat ja sata kertaa. Onneksi tajusin ennen viininjuonnin alottamista käydä ostamassa jotain syötävääkin, sillä muuten en olisi syönyt mitään aamupalaleivän jälkeen koko päivänä ja viini ilman syömistä + aurinko ei tee hyvää.
Siinä on eväät ja täysi kesäkassi mukana. Samalla esittelyssä on uudet kengät Nellystä. Tilasin Timeless sandaalit, kun Nellyssä sai kaikista tuotteista -15% alea ja rakastuin noiden somistukseen. Harmi vain ettei varpaan väliin menevä osa ole kauheen pehmeä, joten siihen varmaan joudun kikkailemaan jonkun pehmusteen.
Aurinkolaseilla aloin huomaamaan jo tunnin lukemisen jälkeen, että iho vähän punoittaa, mutta en kyennyt vielä silloin lähtemään. Olen tottunut siihen useasti, että iho muka vähän palaa, mutta ei se oikeastaan sitten palakkaan. Mulla on todella punakka rusketusväri ja se näyttää todella nopeestikkin palaneelta, mutta ihonpinta tummenee heti sisään mentäessä. Olen aika iloinen etten tänään edes pyytänyt ketään mukaani, sillä ei tollai lukiessa ja aurinkoa palvoessa tarvitse seuraa. En olisi edes jaksanut sittenkään kun pääsin kotiin puoleentuntiin puhua kenellekkään. Parasta on ehkä sellainen seura, jonka kanssa voi vain olla.
Australaissa matkustin parin viikon ajan täysin yksin ja silloin meinasi pää alkaa hajoilemaan ainakin mun päiväkirjan mukaan. Näin jälkikäteen ajatellen päämäärätiedoton harhailu Sydneyssä ei kuulosta ollenkaan niin pahalta, kuin miltä se välillä tuntui. Omien päätelmieni mukaan jaksan olla viikon yksin ilman minkäänlaista avautumista kennellekkään läheiselle ystävälle, mutta sitä pidempään aikaan en pysty. Toivotaan siis, että saan Liettuaan ensi keväänä muuttaessani äkkiä uusia ystäviä tai joudun pakottamaan aina parin viikon välein jonku kaverini sinne seuraksi. No, uskon kyllä että osaan olla kauemminkin yksin, kunhan on tekemistä. Tekemisen puute ja liiallinen ajanmäärä ovat tälle naiselle kirosanoja. Silläpä nykyäänkin tekemisenpuutteessani vähintään piirrän taloja tai kirjoitan jotain sillä en osaa vain olla ja möllöttää jos telkkaristakaan ei tule mitään hyvää. Miksi ihmeessä muuten olen taas opetellut television orjaksi (no en onneksi seuraa mitään tiettyyn kellonaikaan tulevaa sarjaa, vaan katson mitä sattuu tulemaan), kun olin niin hyvin jo monta vuotta täysin ilman televisiota muutamaa netistä seuraamaani sarjaa lukuunottamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti