keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Sewing


Atreyu - You Give Love A Bad Name

Viimeviikolla suhailin tädilleni parit mekot ja nyt annankin tänne jotain kuvamateriaalia miten se homma toimi. Tein siis kaavat vanhoista jo olemassa olevista mekoista ja tollanen vaatteesta vaatteen tekeminen on aina vähä jännää niin pelkäsin kauheesti ennen sovitusta et mahtuuko mekot ees päälle, mutta hyvinhän ne sopi ja ihan kivojakin niistä tuli, mun kamera jotenki vääristää ton Marimekon punaoranssin kivet kankaan värejä, mutta eikai se mitään




Siinä siis lähtötilannetta, toiseen mekkoon tein rintamuotolaskokset ja toiseen tuli prinsessaleikkaus. Ihan kivoja malleja molemmat. Jotenki alkutekijöissä ajattelin, että niistä tulee suht saman näkösiä, mutta olinhan mä aivan väärässä kun noi mallit on totaalisen erilaisia!



Jouduin leikkaan tohon vaaleenpunakuvioiseen sivukappaleet hieman vinoon langansuuntaan, mutta lopputuloksessa se ei onneksi haitannut yhtään. Kivi kuvioon ompelin piilovetoketjun, joka ei sitten sieltä saumasta paljookaan näy kun kangas on silitetty-





Siinä ne olis sitten takaa ja edestä valmiina tädin päällä. Harmi etten ehtinyt niitä silittämään ennen kuvien ottamista, mutta toi vaalenpunanen on tollanen kellohelmasempi ja sinne tuli vuori, joten se sopii kylmemmille säille ja kiveen ei tullut vuorta, joten se sopii helle käyttöön. Kauheesti mua himotti tehdä noihin taskujakin, mutta aikataulu ei antanut millekkään kikkailuille aikaa...

Pilasin muuten shoppailulakkoni. Olen jo monta vuotta ollut aikeissa tilta ittelleni Burda Style lehden, koska siinä on mun mielestä kaikista parhaat peruskaavat. Nyt tilasin itselleni tuleen 6 numeroa hintaan 36,50€ Lehtitoimisto kukkoselta. Ei mikään halvin lehti, mutta uskon että saan ton 6 kuukauden aikana kaikki tarvitsemani kaavat tai ainakin niin, että pystyn niistä muokkaamaan sopivia, on jo NIIN kauan ärsyttänyt tehdä kaikki kaavat alusta loppuun kun helpommallakin voisi päästä.

3 kommenttia: