tiistai 26. heinäkuuta 2011

Tourist


Pariisin Kevät - Matkalla etelään

Sain pyynnön ottaa kesäkuvia Tampereesta ja otinkin sen asiakseni heti eilen. Nyt kun oli paras mahdollinen aika kuvailla kun kukkaisviikot antaa siihen oman loisteensa. Kiesin keskustas pienen lenkin ja näytin kai aivan typerältä ottaen kuvia mistä vaan pysähtyen jopa kesken suojatien napsaseen kuvaa. Onneksi mun ei tarvinnut puhua kenellekkään, joten ihmiset mahdollisesti luuli mun olevan ulkomaalainen. Oman kotikaupungin kuvaaminen "ulkomaalaisena" olikin ihan mukava kokemus, vois käydä joku päivä vähän kauempanakin kuin tässä ihan ydinkeskustassa kuvailemassa.

Tässä kuitenkin mun eilisen saldoa:




















Ei sitä monesti tule ajatelleeksi, että asuu kauniissa kaupungissa. Mä innostuin noista kuvien otosta niin, että jatkoin sitä vielä ikkunastanikin. Jostain kumman syystä rakastan salakuvata ihmisiä, joskin takaapäin kun en halunnut kenenkään oudon lärviä suoraan paistaan mun kuvissani. En useinkaan ole sellanen joka odottais että kuva on ihmisvapaa vaan haluankin varsinkin kaupunkimaisemiin jotain elämää. Eilen oli aika paljonkin väkeä liikkeellä aamupäivästä. Mutta missä kaikki feissarit on? En nähnyt eilen kun kirkon ulkomaanavun, mutta kai mä sitten kuljin juuri niiden tauon aikaan.

Ja jos puhuttais vähän tosta Koskari goes new jutusta niin kivakiva. Koskarissahan on pystytetty ihanan pinkkejä seiniä joka puolelle. Kaikkiin paikkoihin ei edes pääse ja kaupat tulevat vaihtamaan paikkaansa. Rakennusjutut on ihan valmiina vasta ens keväänä. En ymmärtänyt mikä sielä oli uusimisen tarpeessa, mutta ilmeisesti -88 rakennettu ja -95, 07 korjattu rakennus kaipas taas lisäehostusta, tosin tällä kertaa se ei ole vaan pikkuista. Mun toiveena tohon remonttiin olis, et asiakasvessoja lisättäis ja että ilmastointi saatais oikeesti toimivaksi. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti