lauantai 4. elokuuta 2012

RHCP



Eipä ollut torstaina Facebookissa paljon muita kuin RHCP päivityksiä, itsekkin lähetin sinne kuvan omasta lipustani, jonka sain vasta 8.50, kun Poets oli jo aloittanut, mutta enpä mä pahemmin ehtinyt lämppäreitä mennä katsomaan, kun olin ensin ylitöissä 19.20 asti ja siitä lähdin etsimään kameraa kotoa, jonka akku olikin loppu, eikun hetki latausta ja odottelua ja sitten kaveritkin vielä puuttui, joten O'connelssiin ja sieltähän ne löytyi matkaan.

Topit, Arskat GT, Shortsit, Tennarit H&M, Kello Speedsonic, sukat New Yorker, Kaulakoru Australiasta

Oli oikeen pakko ottaa lähikuvaa kengistä, koska ne ansaitsevat sen. Yhdet samanlaiset jo jätin verta itkien Australiaan, mutta mulla oli onnea ja löysin toiset hennesin lastenosaston alesta kun palasin. Tykkään nykyään ihan sairaasti keltaisen ja violetin yhdistelmästä ja voisin käyttääkkin sitä varmaan päästä varpaisiin, onneksi mulla ei ole violetteja tai keltaisia housuja/hameita, muuten vois tulla rumaa jälkeä.


Ei lähdetty tunkeen mitenkään eteen, koska kauempaa kuulee musiikin ja laulun paremmin (tämä opittiin Nummirockissa). Ilmeisesti musiikki oli raikunut ihan hyvin myös Tammelaan ja Kalevaan saakka, joten ei ainakaan voi valittaa, että kaijuttimet olisivat olleet liian pienellä. Tosi monet pitikin korvatulppia, mutta en minä. Näkyvyys oli paikoitellen aika huono, mutta ei se haitannut. Sen sijaan todella pitkiksi kerääntyneet vessajonot haittasivat hurjasti ennen keikan alkua, siitä noottia järjestäjille.


Lauran kanssa ihmeteltiin, että miksei oikein päästä tohon keikkafiilikseen mukaan, mutta mä olen ainakin sitä mieltä, että se vaan johtuu siitä ettei mikään voi voittaa Rammsteinia ja Mötley Crüee lavalla. Aivan varmasti olis harmittanut ihan sikana jos en olisi tonne keikalle lähtenyt ja oon tosi tyytyväinen et menin, mutta ei tarvitse mennä toista kertaa.  Sellasta mahdollisuuttakaan ei varmaan ihan hetkeen ole muutenkaan tulossa. Vähän tuntui niiden välisoitot ja muut kestävän niin kauan, että alkoi kyllästyttään. Tosin yksi mun kavereista oli sitä mieltä, että keikka oli huikea. Tässäkin saattoi alkoholilla olla osuutta asiaan. Olis saattanut keikkafiilis mullakin nousta jos olisin nauttinut edes yhden oluen, mutta selvänä en siihen fiilikseen päässyt, että olisin huikeaksi tota keikkaa kutsunut. Tuntuu kuitenkin, että fiilis nousi aina tuttujen biisien kohdalla ja encoren jälkeen keikka sai mun mielestä aivan mahtavasti lisäpontta!

Kellä on parhaat ilmaiset paikat?

Lopuksi voi vähän verrata miltä toi tän päivän biisi sitten oikeen kuulostaa livenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti