keskiviikko 1. elokuuta 2012

Puistokirppis



Eilen elettiin netin puolella perjantaissa ja tänään sunnuntaissa. Josko sitten huomenna saisin viikontakaiset asiat vihdoinkin postattua. Onneksi tälläkään viikolla ei ole tapahtunut mitään, mistä pitäisi postata heti. VÄÄRIN! Ostin eilen vahingossa liput Red Hot Chili Peppersin keikalle, joka on tänään ja ne tuodaan suoraan mulle kotiin! Mahtavaa!!!! Olinki jo kauan miettinyt et haluun tolle keikalle, mut jotenki vaan en ollut saanut aikaiseksi ja nyt sain lippuni 62€:lla. Aika kallistahan se on, mutta eipä noita herroja kans varmaan pääse ihan heti uudestaankaan näkeen joten se on sen arvosta!


Ja tosiaan jos siirrytään sunnuntaille niin keräsin aamulla kasan tavaroitani myytäväksi ja sain jopa Niinan assistentikseni mukaan. Niina oli edellisen illan baareilun jälkeen tullut mun luokse yökylään ja mä olin ilkee ja aloin mekkaloimaan heti aamusta. Onneksi krappe ei oikeestaan nostanut päätään niin oli hyvä mennä kohtaamaan jäätävä kuumuus ulos.


Oltiin paikalla vähän myöhässä ja kirppiksen koko alue oli aivan täynnä! Alunperin tapahtuma oli suunniteltu Hämeenkadun ja Hallituskadun väliselle puistonpätkälle Hämeenpuistoon, mutta kuulemma luvat oli onneksi myös laajentaa aluetta, koska yhdellä korttelilla se levisikin. Myyjiä oli paljon ja ostajia myös. Tunnelma oli mun mielestä aivan mahtava!


Niinan mielestä pistin tavaran kulkeen halvalla ja se olikin tarkoitus. Pääsin jopa eroon yksistä kengistäni, tosin hintaa lähti alkuperäsestä ajattelustani 4€ pois, mutta mitä se haittaa. Olen myös sitä mieltä ettei koskaan kannattaisi laskea rahojaan ennen kuin lähtee pois ja tällä kertaa me laskettiin. Niina piti kirjaa mun myynneistä ja sen jälkeen kun mä laskin tuoton ei enää kukaan ostanut mitään. Tosin ei me jaksettu oikeen odottaakkaan, kun sade oli tulossa niin lähdettiin pois. Muutenkaan meillä ei ollut tarkoitus olla paikanpäällä kuin pari tuntia.


Niina laittoi hellemekokseen mun Leimuskasta saaman Rinascimenton maxin ja mun kirpparilöytö släpärit, jotka nyt ei kuvassa pahemmin näy. Toi tyttö oli omasta mielestään naamioitunut tunnistamattomaksi. Onneksi mä täällä paljastan sen henkilöllisyyden jos joku tuttu ei tajua kuka tuossa seisoo.


Mä taas heitin päälleni GT:n alesta 3€:lla löydetyn tuubitopin ja itse tekemän maximekon. Laukuksi pääsi pitkästä aikaa Leimuskasta saatu pieni ruusulaukku, joka on aivan ihana, mutta vähän vaikea käyttöinen pienen kokonsa ja pyöreän muotonsa vuoksi. Kirppiskassan kantamiseen se oli kuitenkin aivan oivallinen.


Me saatiin onneksi paikka parin tyypin välistä puun alta varjosta, joten kuumuus ei iskenyt meihin ihan niin pahasti kuin auringossa istuville. Päivä oli kyllä sairaan lämmin, mutta mä ainakin vain nautin siitä! Vaatteet ei oikeen tehnyt kauppaansa, mutta pikkusälä kylläkin, joten seuraavalla kerralla voisi paneutua vain siihen ja ehkä tehdä itse vähän enemmänkin koruja Fimo massalla. Myin meinaan mun itse tekemän Fimo ketun <3


Jotenkin kahden jälkeen kun lähdettiin kirppistelemästä seottiin päästämme ja mentiin maailmanpyörään. Mä tarjosin, koska Niina oli ollut niin hyvä assistentti. Liput ei ollu mitenkään halpoja, mutta sinne mentiin ja vähän aluksi pelottikin.


Mikko Alatalo oli kuikkaisviikkojen kunniaksi tullut torille laulattaan ihmisiä ja me saatiin kuunnella näitä kauniita sulosointuja yläilmoista käsin. Ei parempaa musiikkia olis voinut toivoakkaan?


Koitettiin välillä pyörittää meidän vaunua, mutta se vasta alkoikin pelottamaan ja mä tyydyin pääosin vain pitämään kiinni.


Ihan hauska kokemus (yläkuvassa olen selkeästi alasti maailmanpyörässä). Onneksi toista kertaa ei tarvitse tonne kyytiin mennä ja jos tulee hinku maailmanpyörään niin seuraavaksi täytyy nähdä Helsinki ja vielä vähän korkeemmalta.




Viimeiset kuvat kertovat kaiken meidän nälästä. Petettiin Siipiveikkoja, koska ne petti meidät ja avas ovensa vasta neljältä! Eihän me jaksettu odottaa ja päädyttiin Hookkiin, jossa siivet saa tilata astetta tulisempina (hot) eikä sinihomejuustodippi maistu yhtä hyvältä. Tilattiin yhteiseksi mätöksi kauheesti kaikkee ja mä join jopa litran maitoa. Tän mässäilyn jälkeen olikin sitten ihan koko illan tosi ähky olo, eikä ees jaksettu kaikkia siipiä ja ristikkoperunoita! Jalopenopoppersit on silti mun ehdottomia suosikkeja <3 vaikka nekään ei ole mitenkään terveellisiä, mut haittaaks se?

4 kommenttia:

  1. Voi kääk, ku mua harmittaa että toi puistokirppis meni ohi ku olin silloin kesäleirillä :/ Itse asiassa kuulinki kirppiksestä vasta su illalla että myöhäistä anyway.. Ens vuonna sit :) Ja ihanat maksihameet/mekot molemmilla! Kivan kesäiset g:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mua itteeni taas harmittaa etten päässyt edes moikkaamaan leirille, mut eipä voi mitään...

      Pitäisi mennä Laukontorille joskus myymään tollai samalla tyylillä romujaan, kun sielä saa ilmeisesti joka päivä jostain aamusta (en tiedä kellonaikaa) johonki puoli kuuteen illalla pitää ilmaista kirppispöytää. Joskus oon sieltä ostanutki jotain, mutta en oo tajunnu et itekki vois mennä myymään.

      Poista
    2. No joo, ensi vuonna sitte ;) oli kyllä ihan sikahyvä leiri. Oli "leirimäisin" leiri pitkään aikaan :D Vaikka ei ne pirkkalankaa seikk/tarp. ainakaa mitää metsähirmuja ollu, mutta ehkä me vaan niiden takia sit panostettiin enemmän tohon metsäilyyn :P

      Ai jaa hei toi oliski ihan hyvä nakki, jos sinne vois mennä.. Pitää koota joku kimppapöytä joskus vaikka? g:)

      Poista
    3. Pitää joo! Kivempihan sielä on yhdessä istuskella kuin yksin. Pitäis vaan saada aikataulut sopimaan ja tilata kaunis sää :)

      Poista